torstai 15. tammikuuta 2009

Pienimmille ei erityisopetusta?

Opetusministeriöstä raikaa. Uusin esitys koskee erityisopetuksen järjestämistä jatkossa siten, että pienimmät alakoululaiset eivät enää saisi erityisopettajan tukea erikseen, vaan heidän tukemisensa hoidettaisiin "tehostetusti riittävän pienissä ryhmissä". Käytännössä tämä siis tarkoittaisi sitä, että erityisopettajan kädet vapautuisi kaikista pienistä erityistä tukea tarvitsevista oppilaista - luokanopettajien kustannuksella.

Minusta tämä sotii nyt aika paljon porvarihallituksen ennaltaehkäisevän politiikan näkökulmaa vastaan. Lukihäiriöt ja muut oppimisongelmathan tulisi saada kiinni ja hanskaan juuri koulutien alussa - mieluiten jo päiväkoti-ikäisenä opetustoimen ja päivähoidon tiivistetyn yhteistyön kautta - ennen kuin niistä tulee koulunkäyntiä ja opiskelua merkittävästi vaikuttavia tekijöitä. Mitä aiemmin lapsen poikkeavaan kehitykseen tai erityistarpeisiin pystytään reagoimaan, sitä vähemmän ne vaarantavat hänen tulevaisuuden kehitystään. Tämä nyt on ihan peruspsykologiaa, jonka kuka tahansa lukiokursseillakin istunut ymmärtää.

Jotkut ovat innoissaan siitä, että tämän kautta ketään pientä ei enää "karsinoitaisi" osaamattomien joukkoon. Tällainen näkökulma mielestäni tuo esiin niitä asenneongelmia, joita meidän yhteiskunnassamme on erityistarpeisia tai muuten vain erilaisia ihmisiä kohtaan. Yksikään lapsi tuskin kärsii erillisestä opetuksesta, ellei sitä alleviivata ja tehdä sitä kautta lapsestakin silmätikkua.

Erityisesti esityksessä minua mietityttää se, mitä "tehostettu tuki riittävän pienissä ryhmissä" tarkoittaa. Tarkoittaako tämä siis sitä, että viimein annetaan tiukkoja suosituksia ryhmäkoosta? Tuleeko luokkiin mahdollisesti enemmän koulunkäyntiavustajia vai hoitaako sama luokanopettaja perusasioiden opettamisen ja sen lisäksi myös erityistä huomiota vaativien lapsen tukiopetuksen? Ellei tukiopetus tapahdu oppituntien ulkopuolella, saattaa tukiopetus muun opetuksen ohella hankaloittaa muiden oppilaiden huomioimista luokassa - varsinkin, jos luokassa on enemmän kuin yksi sellainen oppilas.

Jään pelonsekaisella mielenkiinnolla odottamaan, mitä tällaisesta uudistuksesta seuraa. Onko niin, että tulevaisuudessa minun kersani eivät välttämättä saa erityisopetusta tarvitessaan lainkaan? (Ai niin. Maailma loppuu 2012, no worries.) Tuloksia tosin saatamme saada odotettua nopeammin, sillä Kelpo-hankkeessa yli puolet Suomen kunnista on laitettu harjoittelemaan uudistusta. Let's wait and see.

Love, Sini

3 kommenttia:

Alice kirjoitti...

Pelotti jo et tääl on jotain kamalaa musta! Kiitos ettei :)

Emmi Nuorgam kirjoitti...

Äitin mielestä sä olet hurjan fiksu. <3

Sini kirjoitti...

Mä rakastan sun äitiä <3