Joulun satoa

Olen viettänyt nyt kaksi ja puoli viikkoa kotona äidin ja isän hellässä huomassa. Nyt, kun suuntaan tänään nenäni kohti uuden vuoden viettoa Tampereella, on aika summata, mitä joulusta jäi käteen.

1) Järkytys. Serkkuni, joka on 18-vuotias ja henkisesti ehkä - öö...- noin 8-vuotias, saa lapsen. Yritin sen kanssa vähän asiasta keskustella, mutta se oli vaan niin ylpeä koulun lopettamisesta ja sosiaaliturvan varassa elämisestä, että katsoin paremmaksi lopettaa keskustelun. Mua otti se niin paljon päähän, että tärisin vielä tunninkin päästä.

2) Nostalgia. Meidän perheessä jokainen joulu on ihan samanlainen. Jouluaattona mennään isän äidin luokse ja Tapaninpäivänä isän isän luokse. Mummon luona on ihan nastaa, koska mummo on aika asennemuija. Sen mielestä mikään ei ole koskaan riittävän hyvin (vaikka se olisi tehnyt ruokaa aamuneljästä lähtien) ja se heittää loistavaa läppää. Ukin luona taas kaikki istuvat paikoillaan ja yrittävät käyttäytyä tosi sivistyneesti, mutta eihän siitä - meidät tuntien - koskaan tule mitään. Ukilla on hieman vasemmistolaisia taipumuksia, ja mua on kielletty puhumasta politiikasta sen kanssa.

3) Lisää nostalgiaa, perinteiset Tapsakännit. Minä, Kaisa ja Ehi menimme Introon, jossa ei aluksi ollut ketään, mutta sitten siellä olivatkin kaikki. Sheikkasin (suom. ravistin) ihan hulluna koko illan sellaisten poikien kanssa, joita olin viimeksi nähnyt yhdeksännellä luokalla. Kauniita poikia niistä on tullutkin, ei siinä mitään. Olin taas ihan luvattoman humalassa. Sellaisessa kunnossa en ole koskaan ennen ollutkaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät kuulu Kokoomusnuoriin.

4) Lisää järkytystä. Henry voittaa mut jo kaikissa mahdollisissa peleissä. Jopa Trivial Pursuitissa, jossa mä olen perinteisesti voittanut kaikki meidän perheen jäsenet. Puolustuksekseni on kuitenkin todettava, että Henry vei voiton kotiin vastaamalla oikein seuraavaan kysymykseen: "Minkä värinen on Muumitalon ulkoseinä?"

5) Koti-ikävä. Kun on Kuopiossa katsellut lunta ja tuntenut tuulen alushousuissa asti, kaipaa jo Turkuun, missä ruoho alkaa näinä hetkinä jo vihertää. Ah, Turku!

Love, Sini

Blame it on the gay people!

Paavi on avannut sanaisen arkkunsa. Helsingin Sanomien mukaan hän on taas antanut erään loistavista lausunnoistaan ja verrannut homoseksuaalisuutta sademetsien tuhoon. Erinomainen rinnastus!

Kiitos Paavin voimme nyt lakata ihmettelemästä ilmastonmuutosta, koska senkin varmaan todetaan ennemmin tai myöhemmin johtuvan homoista. Entä dinosaurusten tuho? Tietenkin, Facebookissakin se jo tiedetään! Mutta ei nyt sentään liioitella, sillä katolisen kirkon mukaan homo saa olla, kunhan ei kerro siitä kenellekään ainakaan teoin.

Mitä sanottavaa katolisella kirkolla itse asiassa voi edes olla moraalittomasta käytöksestä? Vuosittainhan heidän piiristään tuntuu valuvan keskuuteemme viestejä lasten hyväksikäytöistä jopa lafkan oman henkilökunnan toimesta. Vai onko heillä joku sääntö siitäkin? Lapsen kosketteleminen ei ole syntiä, kunhan sitä ei katso silmiin samalla? OMFG!

Love, Sini

Isän ja tyttären laatuaikaa

Olen torstaista asti ollut enemmän tai vähemmän kuumeessa yrittäen yskiä keuhkojani suun kautta ulos. En ole siis kyennyt pitämään yllä sellaista energiatasoa, että olisin jaksanut taistella isäni kanssa kaukosäätimen herruudesta. Nimittäin ihan jokaisena viikonloppuna se parkkeeraa olohuoneen sohvalle seuraamaan talviurheilua, jota on ihan vaan esimerkiksi tänään näytetty pelkästään YLEn kanavilta yli kuusi tuntia. Olen olohuoneessa koomaillessani altistunut aivan järjettömille määrille ampumahiihtoa, sprinttihiihtoa, hiihtoa, jääkiekkoa ja mäkihyppyä.

Tämä loma on johtamassa monin tavoin siihen, etten enää koskaan ole entiselläni. Eilen saatoin jopa sanoa ääneen, että minun olisi pitänyt alkaa harrastaa ampumahiihtoa nuorena tyttönä. Laitetaan kuumeen piikkiin. Päätin lisäksi tuossa reilu viikko sitten, että en rupeakaan isona kansanedustajaksi, vaan norjalaiseksi. Koska norjalaiset miehet tuntuvat menestyvän noissa talviurheilulajeissa ihan kohtuullisesti, voin aloittaa kansallisylpeyden harjoittamisen tulevaisuutta varten jo Suomesta käsin. Niin kätevää!

Love, Sini

Pakko mainostaa

Tulin Kuopioon asti valokuvauttamaan itseni, jotta minusta olisi jatkossakin elähdyttävää kuvamateriaalia. Kävin Studio Aliaksessa, joka tuntuu olevan työyhteisönä ja -ympäristönä sellainen, millaisen soisin joskus itselläni olevan. Sitä paitsi siellä minusta onnistuttiin ottamaan hyviä kuvia, vaikka

1) laskeva kuume sai minut hikoilemaan kuin pieni sika, ja
2) olen ehkä maailman epävalokuvauksellisin ihminen.

So cool.

Love, Sini

Maailmanlopun fiilis

Olen asettunut nyt Kuopioon lomani ajaksi. Anna soitti mulle tänään ja sanoi, että olen alkanut puhua savoa. En siis suosittele soittamaan.

Lähikauppa, joka on ollut paikoillaan aina muistini alusta asti, lopettaa nyt toimintansa, koska kävelymatkan päähän on tullut Citymarket. Pienen kaupan asiakkaat ovat siis vähentyneet, eikä kauppaa ole järkevää enää pitää auki. Se on sitä markkinataloutta, luulisin. Anycase, tänään oli viimeinen aukiolopäivä ja kaikki tuotteet oli ostettavissa puoleen hintaan. Kävin pikkuveljeni kanssa ostamassa aamupalaa ja popcornia, ja voi HYVÄ LUOJA sitä meininkiä. Jengi kasasi kärryihinsä tavaraa samaan tyyliin kuin saatetaan hamstrata ydinsodan uhatessa. Yhdelläkin naisella oli kasoittain ja kasoittain kauneustuotteita kärryissään. Hän puhui puhelimessa jonkun kanssa ja kyseli kauppaa kaaoksessa pyörittäviltä hurmaavilta nuorilta miehiltä, että onko tämä alennettu? Entä tämä? Surullista, hyvin surullista. Seisoimme Henryn kanssa karkkihyllyjen vieressä ja hyllyllä oli vielä kuusi kaunista pakettia Reilun kaupan käsintehtyä suklaata. Kysyin Henryltä, että haluaako hän suklaata, ja täsmälleen samalla hetkellä edessämme oleva mies kauhaisi kaikki kuusi pakettia omaan koriinsa. Talk about greedy.

Kaupassa oli siis töissä kaksi nuorta miestä, Teemu ja Tommi. Toiselle olin isosena rippileirillä ja toista me kiusattiin pienenä kaveriporukan kanssa. (Ilkeää, tiedän tiedän. Mutta onko teistä kukaan yllättynyt? Didn't think so.) Oh my God, niistä oli tullut komeita poikia. Hetken verran harkitsin vakavasti rankkaa lomaromanssia itseäni kaksi vuotta nuoremman, enkelikasvoisen ja niin niin komean pojan kanssa. Harkitsen ehkä vähän vieläkin. Koska eikös se niin mene, että kun ollaan eri postinumeroalueella, niin niitä ei muistella...vai miten se nyt oli?

Love, Sini

Lempi-ihmiseni tänään

Arvoisat lukijat, hyvät ystävät.

Haluan jakaa teidän kanssanne hienoja asioita, kuten varsin hyvin olette huomanneet. On tullut aika esitellä teille tämänpäiväiset lempi-ihmiseni.

1) Isi. Isi ja äiti tulivat eilen Turkuun, ja tämän päivää isi onkin sitten viettänyt muun muassa korjaten mun sohvani, asentaen lamppuja ja kiinnittäen keittiön kaappien ovet takaisin paikoilleen. Mulla on koti täynnä taas ehjiä asioita. Pölyä on tosin paljon, mutta ehkä mä sitten siivoan itse ihan ilman isiä.

2) Martti Ahtisaari. Hän sanoi Helsingin Sanomille, että Tarja Halosen kutsuminen hänen kunniakseen järjestettäviin juhlallisuuksiin Osloon "ei tullut mieleenkään". Nykyisen "koko kansan presidentin" kutsuminen yhtään mihinkään ei tulisi minunkaan mieleeni.

3) Emmi. Emmi ilahdutti aamuani linkillä maailman houruisimpaan joulukalenteriin. Naureskelin itsekseni. Isi ja äiti varmaan saivat vahvistuksen useiden vuosien takaiselle luulolleen siitä, että mussa on jotain perustavanlaatuisesti vialla.

Tässä tarinani tänään, palataan pian.

Love, Sini

Sucks to be a woman?

Viimeisten muutaman kuukauden aikana on uutisoitu muun muassa siitä, miten korkeasti koulutetut naiset kokevat saavansa liian vähän palkkaa, miten naiset kokevat työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen hankalana ja miten naiset kokevat lapsen hankkimisen häiritsevän töitä. Lasten hankkimista lykätään, jotta sijoituttaisiin työelämään ennen perheen perustamista, mutta kun raskaaksi tuleminen ei olekaan enää yhtä yksinkertaista 35 vuoden iässä, aiheutuu uran luomisesta yllättävää inhimillistä kärsimystä. Tänään opetusministeri Sari Sarkomaa ilmoitti jättävänsä tehtävänsä perhesyiden takia. Rohkea teko, täytyy sanoa.

Minusta nämä kaikki uutiset herättävät huolen ja kysymyksen siitä, mikä suomalaisessa työmaailmassa on vikana, kun naiset itse kokevat olevansa altavastaajan asemassa. Naiset käyttävät tutkimusten mukaan enemmän työaikaan liittyviä joustoja, kuten lyhennettyä työpäivää tai liukuvaa työaikaa juuri perhe-elämää helpottaakseen. Koska miehet tienaavat enemmän, on naisten kannattavampaa käyttää vanhempainvapaita miehiä useammin. Kelan tutkimuksen mukaan isienkin mielestä äiti on parempi hoitaja lapselle. Nainen sitoutuu luonnollisista syistä ruumiillaan ja nähtävästi myös kukkarollaan miestä enemmän lapseen. On nimittäin laskettu, että yhden lapsen hankkiminen merkitsee naiselle noin 10 000 euron tulonmenetyksiä. Aika kallista, mutta elämä kai on.

Vanhanen ehdotti vähän aikaa sitten, että Suomessa otettaisiin käyttöön niin sanottu perheverotus. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että koko perheen tulot laskettaisiin yhteen ja jaettaisiin kahdella. Tästä tulosta määräytyisi veroprosentti. Matin mukaan näin perheissä, joissa toinen on kotona tai osa-aikatyössä lasten ollessa pieniä ja toinen paahtaa sitäkin kovempaa työelämässä hyöty olisi suuri kun korkeampituloisen veroprogressio madaltuisi huomattavasti. Eli suomeksi: Toinen on kotona, toinen tuo leivän. Tämä johtaisi, miesten tulojen ollessa edelleen suuremmat, paluuta jonnekin vuosikymmenten takaiseen asetelmaan, jossa nainen elää nyrkin ja hellan välissä miehen tehdessä järjettömiä tuntimääriä toimistossa. Kuulostaa kiviaikaiselta, ainakin minun korvaani.

Suomessa on muutamia ihan selkeitä rakenteellisia ongelmia, jotka olisi nähdäkseni varsin helppo ratkaista, mikäli poliittista tahtoa löytyisi riittävästi. Ensinnäkin lapsen hankkimisesta johtuvat kulut, kuten palkanmaksu vanhempainvapaan ajalta, jaettaisiin molempien vanhempien kesken. Kyllä kyllä. Ymmärrän, että minun palkkani maksaa minun työnantajani ja sinun työnantajasi sinun palkkasi. Mutta eikö nyt kuitenkin ole niin, että hedelmöityshommiin tarvitaan kaksi ihmistä? Vai ovatko miehet jotenkin syyntakeettomia? Toinen selkeä ongelma on taloudellinen epävarmuus etenkin parikymppisenä, mikä viivyttää halukkaidenkin ihmisten lisääntymistä. Tähän vastaus olisi mielestäni regressiivinen lapsilisä - eniten rahaa ensimmäisestä lapsesta. Tämä vastaisi selkeästi paremmin nuorten perheiden kulurakennetta. Sille, joka sössöttää, miten nykyisen lapsilisäjärjestelmän tehtävä on kannustaa useamman lapsen hankkimiseen, sanon että huihai. Jos progressiivinen lapsilisä todella kannustaisi lasten hankkimiseen, niin ehkä Suomessa syntyvyyskin olisi enemmän kuin 1,8 lasta per nainen.

On toki niinkin, että se, joka lapsia hankkii, niin se seuraukset kärsikööt. Mutta naiset ovat mielestäni edelleen turhan huonossa asemassa miehiin nähden, kun puhutaan perheen ja työn yhteensovittamisesta tai työelämästä ylipäätään. Aika kohtuutonta, kun katsotaan kaikkia niitä monia muita elämänalueita, joilla tasa-arvossa eri ihmisryhmien välillä ollaan edetty huimaa vauhtia - ja vieläpä etunenässä muihin maihin nähden.

Love, Sini

Bullshit!

Mä olen löytänyt uuden idolin. Poliittisesti ja ammatillisesti (vaikka mitäpä eroa niillä olisi?). Penn Jillette, suosittelen tutustumaan. Se on se isompi Penn & Telleristä, joka on ehkä maailman asiallisin tv-sarja. Siinä kyseenalaistetaan tosi terveellä tavalla kaikkea, kiroillaan tosi paljon ja haukutaan ihmisiä. Täydellistä!

Mä uskoisin olevani loistava suomalaisen Penn & Tellerin Penniksi. Olisiko hienompaa tehtävää kuin hokea v-sanaa kerran minuutissa (ainakin!) ja olla v-mäinen ihmisille, jotka luulevat tietävänsä jostain jotain? Eiku hetkinen...mähän teen sitä jo!

Luulenpa vaan, että mulla olis ongelmia löytää ystävistäni ihmistä, joka osaa olla hiljaa puoli tuntia putkeen mun seurassani. Niitä tosin, joiden ehkä kannattaisi olla hiljaa, löytyy kyllä. Mutta sellaista on elämä.

Love, Sini

Älä.

Mulla on nyt pari viikkoa mennyt niin, että vaikka olen tosi väsynyt, en oikeastaan saa unta. Se on hassu tunne. Aluksi, kun pääsee peiton alle, on todella helpottunut ja suorastaan taivaallinen tunne. Ah! Nukkumaan! Vartin päästä hiipii pelko, että OMG! Tää ei tunnu nukahtamiselta. Puolen tunnin päästä alat katsomaan kelloa noin vartin välein laskien samalla mielessäsi, miten monta tuntia enää jäljellä ennen kuin on pakko herätä ja lähteä töihin. Ja siihen se unen saaminen tavallaan loppuu, kunnes lopulta vajoat horrokseen noin kaksi tuntia ennen kellon soimista.

Mä en ole oikeastaan keksinyt mitään, mikä edistäisi nukahtamista, mutta sen sijaan olen havainnut paljonkin asioita, joita ei kannata tehdä. Niistä ei ole hyötyä, päinvastoin.

1) Älä katso sitä kelloa. Ei varsinaisesti helpota nukahtamista, jos ajattelet, että enää viisi tuntia aikaa nukkua, se ei riitä, huomenna olen väsynyt, en saa mitään aikaiseksi, mä vihaan työpäivien aamuja...

2) Älä mieti menneitä. Ei ne siitä miksikään muutu. Nukahtamista ei edesauta myöskään se, että pohdit kaikkia niitä asioita, jotka olisit voinut tehdä toisin. Ellet ennen nukahtamista satu keksimään tapaa palata ajassa taaksepäin, märehtiminen ei tuo helpotusta uniongelmiin.

3) Älä suunnittele seuraavaa päivää. Työpaikalla varmaan ovat edelleen ne samat paperit, jotka jätit sinne aiemmin päivällä. TO DO-lista löytyy edelleen työpöydältä, kyllä siinä kaikki tehtävät asiat lukee.

Ja lopuksi kaiken tiivistävä ohje:

4) Älä ajattele. Siitä ei ole mitään hyötyä. Ei valveillakaan.

Kun mä olin pieni, ja vähän vanhempikin, mulla oli tapana laskea mielessä "ääneen". Tai sit ajatella, että "tik tak tik tak". (Weird? I know.) Nykyään nekään eivät toimi. Mun on mahdotonta huijata mun aivot nukkumaan. They have outplayed me.

Help.

Love, Sini

"Erityisesti poliittiseen vitutukseen"

Kävin perjantaina Kokoomuksen 90-vuotisgaalassa. Se oli ihan kiva pukujuhla, mutta voisi luulla että illalliskortin hintaan sisältyisi myös istumapaikka. Villein huhu illalla kertoikin jonkun pyörtyneen Jyrkin puheen aikana. Voidaan vain arvailla, johtuiko se Jyrkin puheesta vai siitä tukahduttavasta kuumuudesta. Tarina ei kerro.

Eilen mulla ja Hansilla piti olla anti-Suomi-fest, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Juutuin kuitenkin itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsomaan, kun yritin bongata tuttuja. Arno ja Hans istuivat mun sohvalla ja kuuntelivat huuli pyöreänä, kun haukuin kaikkien mekot ja esittelin kokoomuslaisia poliitikkoja. Poikarukat. Loppuilta vietettiinkin sitten maailman ahdistavimman elokuvan parissa. The Strangers. En suosittele.

Tänään sain ensimmäisen joululahjan. Anna toi minulle lahjan, Survival Kitin erityisesti poliittiseen vitutukseen. Myös työkalupakkina tunnetaan. Kiitokseksi tarjosin vadelmatorttuja ja punaviiniä, joulukortin ja digiboksin. Ehkä me ollaan tasoissa, koska Anna voi nyt purkaa vitutustaan katsomalla turhaa televisioviihdettä. Who knows.

Love, Sini

Ikuisen elämän lähde!

Loistavaa! Nyt se on löydetty! Pitkän iän salaisuus, nimittäin. Iltalehti kertoo nettisivuillaan, että 109-vuotias neitsyt on kuollut. Pitkää ikäänsä nainen oli selittänyt sillä, ettei ollut koskaan harrastanut seksiä. Tämän lisäksi hän oli juonut päivittäin lasillisen konjakkia.

Mitenkähän vanhaksi eläisin, jos aloittaisin saman taktiikan nyt? Tavallaan nää mun elämäntapani ovat varmaan jo höylänneet muutaman vuoden tuolta elämän loppupuolelta pois, mutta ehkä 100-vuotiaaksi kuitenkin?

Love, Sini

Suomen kirkkaimmat älyköt

Kun olin teini-ikäinen, kärsin matalasta verenpaineesta. En kärsi enää. Vaikka joku voisi syyttää hektistä elämääni, stressaavaa meininkiä tai jatkuvaa kiirettä, niin minä sanon, että ei. Syy on Helsingin Sanomien keskustelupalsta.

Luin tänään uutisen siitä, että e-pillerit lisäävät veritulpan riskiä. Pian sen jälkeen nettisivuille tuli toinen pätkä, jossa gynekologi varoitteli, että jos e-pillereiden riskeillä pelotellaan nuoria, saattaa aborttien määrä lisääntyä. Itse en ota kantaa puoleen tai toiseen, koska ehkäisy on jokaisen ihan oma valinta, mutta onneksi Suomen kirkkaimmat älyköt ryömivät esiin koloistansa kirjoittamaan tahmaisilla käsillään tietokoneidensa näppäimistöllä. He kyllä kertovat meille, mikä on oikein.

Keskustelun aloittaa Siiri, joka toteaa, että e-pillereiden syöjät eivät ota vastuuta omasta ehkäisystään. Tämä sitten aiheuttaa valtavan keskustelutulvan, jossa Siirin kommenttia kauhistellaan. Vaikka ihmekö tuo, koska Siiri tuntuu olevan joku idiootti: hän puolustelee itseään sanomalla, että pillereiden kautta ehkäisystä tulee "abstraktimpi käsite" sen sijaan, että ihminen "ottaisi perusteellisesti selvää kierrostaan ja vaivautuisi käyttämään pessaaria tai kondomia tai keksimään muita tapoja harrastaa seksiä". Siiri ei nyt selkeästikään ymmärrä, että ehkäisyssä on kyse muustakin kuin raskaaksi tulemisen ehkäisystä. Tai että kyllä se pilleri joka aamu ihan kouriin tuntuu - satun tietämään kokemuksesta. Mutta ei se mitään, koska Siirin innostamana Vesakin rohkaisee kaikkia harrastamaan anaaliseksiä. Onneksi Siirillä on kaikessa idioottimaisuudessaan seuraa. Ikäväähän se olisi yksin olla.

Näiden edellämainittujen idioottien lisäksi löytyy sitten niitä, jotka haluavat kertoa niin sanotusti esimerkkejä elävästä elämästä. Kyllä, tuollakin monet syövät e-pillereitä endometrioosiin, munasarjojen monirakkulasyndroomaan tai akneen. Kiitos tiedosta.

Onneksi nimimerkki anon kuitenkin muistuttaa meitä kaikkein tärkeimmästä: "-- mutta läheskään kaikille pillereitä käyttävistä naisista niitä ei ole terveysvaikutuksen takia määrätty, joten miksei heidän turhasta hormooniensyönnistään saisi tehdä numeroa? Niitä hormoonittomiakin vaihtoehtoja todellakin on ja e-pillereiden haittavaikutuksista kärsivien määrä ei todellakaan ole pieni, eihän tuo veritulppa ole ainoa sellainen." Aivan, anon. Koska kyllähän se kuuluu meille kaikille - joka ikiselle! - jos joku päättää syödä yhdistelmäpillereitä, joista niitä "hormooneita" löytyy.

Ja hyvät ystävät, tässä oli vain yksi esimerkki. Näitä löytyy onneksi aiheesta kuin aiheesta, joten matalaan verenpaineeseen löytyy jatkossakin lääkkeetön hoito.

Love, Sini

Pure madness!

Käykö kenellekään muulle niin, että välittömästi joulukuun alettua kääntyy päälle sellainen "haluan olla maailman paras nainen/äiti/ihminen"-vaihde? Sen tunnistaa muun muassa näistä:

1) On ihan hyvä idea kävellä Stockmannille ostamaan useiden kymmenien eurojen edestä joulukoristeita. Tosin ennen kassalle pääsyä on ihan normaalia valikoida koristeita lähes tunnin ajan sommitellen niitä toisiinsa.

2) Yllättäen ja pyytämättä tulee sellaisia hetkiä, kun haluaa tehdä kaiken itse. "Miten teen joulukarkit itse?" "Onko tämä todella maailman paras toffeeohje?" "Mitä jos tekisinkin kaikki 40 joulukorttia käsin?"

3) Kodin nurkkia alkaa katsomaan arvostellen. "Olenko nyt varmasti pessyt tuonkin nurkan?"

4) Herkistyy ihan käsittämättömistä asioista. Minähän siis omistan hulluja määriä joulumusiikkia. Josh Grobanin Noel-levyllä on biisi, jonka alussa amerikkalaiset sotilaat toivottavat hyvää joulua perheilleen. Jep, pidättelin kyyneliä koko biisin ajan.

Jos koet kuuluvasi samaan ryhmään, niin kerro siitä. Etten turhaan tunne oloani omituiseksi tästä(kin) syystä.

Love, Sini

Valmennusta, jep jep!

Mä olen juuri viettänyt elämästäni 30 minuuttia tavoitellen Pykälä ry:n toimistoa. Ira haluaa valmennuskurssille, joihin on (nähtävästikin) aivan järjetön tunku, koska kauhutarina kertoo, miten ihmiset menevät Mannerheimintielle jonottamaan jo aamuviideltä, että varmasti pääsisivät maksamaan lähes tuhat euroa opetuksesta ja henkisestä tuesta.

Ensin mua vaan nauratti, että hehheh, ai että jonottamaan, mutta totta se on. Pykälän sivuilla itse asiassa annetaan ohjeita jonottamiseen, kuten että ohitella ei saa ja että törkeästä etuilusta saattaa menettää kurssipaikkansa. How sick is this? No ei siinä mitään. Minun ja Iran lisäksi kurssia varaamaan jonottavat myös Iran äiti, isäpuoli ja sisko, eikä kukaan tunnu onnistuvan tässä tehtävässä. Pykälä on onneksi tiedostanut tämän mahdollisuuden, ja sieltä ohjeistetaankin, että muista sitten ilmoittaa muillekin, että olet sen paikan saanut, etteivät sitten enää turhaan...

Minusta, vaikka toki kaiken bisneksen ystävä olenkin, valmennuskurssit ovat muutenkin niin helvetillisen epäarvoistavaa toimintaa, että huh! Se, jonka iskällä tai äidillä on syytää se tuhat euroa lapsen pääsykoekirjojen tukiopetukseen, on etulyöntiasemassa - nähtävästikin ihan oikeassa sellaisessa, koska viime vuosina oikeustiedettä opiskelemaan on päässyt ihan marginaalinen määrä niitä ihmisiä, jotka eivät ole valmennuskurssia käyneet. Valmennuskurssit ovat johtaneet myös siihen, että ihmiset ovat siinä uskossa (pelossa), ettei yliopistoon voi vaan kertakaikkiaan päästä ilman sellaista.

Vaikka who am I kidding? Kunhan olen tämän kirjoittamisen päättänyt, siirryn suoraan P-klubin sivuille tarkistamaan, että kai minä nyt kuitenkin pääsen valmennuskurssille ilman mummon passittamista puhelimen ääreen.

Love, Sini

Voi ny Jumalan tähden!

Minusta on erinomaista, että eduskunnassa ollaan viimein, hitaasti mutta mielestäni varmasti taipumassa perheen sisäisen adoption sallimiseen samaa sukupuolta olevien parienkin osalta. Se on loistava askel lapsen oikeuksien parantamista kohti, sillä on vain oikein, että näiden lasten arki ja tulevaisuus turvataan esimerkiksi tilanteessa, jossa biologinen vanhempi menehtyy. Ei tarvitse edes olla näinkään traaginen - onhan kuitenkin niin, että jo tällä hetkellä on sateenkaariperheitä, joiden asemaa ei ole laissa tunnustettu. On vain oikein, että näidenkin perheiden lapset saavat kokemuksen siitä, ettei heidän perheessään ole mitään vikaa.

Luin tämän päivän Helsingin Sanomista keskustelua, jota eduskunnassa on asiasta käyty ja täytyy kyllä sanoa, että Päivi Räsänen se vaan jatkaa älyn lahjoillaan loistamista. Tietenkin terävänä naisena hän ymmärtää, että tämä on yksi askel kohti sukupuolineutraalia avioliittolakia ja mahdollisesti - toivottavasti - myös ulkoisen adoption mahdollisuutta. Mutta sitä hän ei vaan kerta kaikkiaan tunnu käsittävän, että jos kaksi toisiaan rakastavaa aikuista, sukupuolesta välittämättä, saavat mennä naimisiin ja perustaa perheen, se ei ole Räsäsen perheeltä pois.

Koska yritän, todella yritän, ymmärtää Päiviäkin vähän, kävin tutustumassa hänen kotisivuihinsa ja sitä kautta maailmankatsomukseensa. Ihastuin erityisesti osioon, jossa hän kertoo hurmaavia pikku anekdootteja lastensa elämästä ja sanomisista. Makeimmat naurut sain tästä kohdasta:

"-- Istuessani lapsen vuoteen vierellä hän näki huolestumiseni ja aivan kuin minua lohduttaakseen sanoi sanat, jotka pysäytti-vät: "Kuule, Jeesus paransi minulta silloin kerran ripulin ja toisen kerran yskän, kyllä Jeesus parantaa minut nytkin." Näiden sanojen rohkaisemina rukoilimme yhdessä, ja minusta näytti, että siinä rukoillessa turvotus polvessa aivan silmin nähden väheni. Kun aamulla heräsimme, polvi oli aivan terve ja tyttö juoksenteli iloisesti ympäri taloa entiseen malliin. Sairaalareissu peruttiin."

Usko aiheuttaa siis Päivillekin hallusinaatioita tai ainakin optisia harhoja, kun hän (lääkärisnainen) näkee rukouksen laskevan turvotustakin. Ei siinä mitään.

Minulla ei ole mitään ihmisten uskoa vastaan, koska joillekin se tuo oikeasti lohtua ja järkeä elämään, mutta en voi kerta kaikkiaan ymmärtää puhdasta typeryyttä uskon nimissä. Puhumattakaan sitä, että poliittisia, kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten väliseen tasa-arvoon pyrkiviä päätöksiä yritetään torpata käyttäen Jumalaa ja uskontoa tekosyynä, kun ei enää muuten pystytä asiaa perustelemaan. Voi huoh.

Love, Sini

Kaikille karkkia!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mä niin haluaisin teettää tästä itselleni paidan. Voisin teettää Emmille ja Eevallekin samalla, niin sitten niillä olis sellainen olo, että työnantaja välittää.




Love, Sini

Sini, Emmi ja demarit

Soitin tänään Tepolle ja pahoittelin, etten pääse sen Alter Ego-bileisiin, koska olen silloin jo kotona Kuopiossa nukkumassa ja syömässä äidin tekemiä ruokia. Teppo surkutteli, mutta totesi sitten kuitenkin, että: "No, onneksi Emmi tulee sinne." Mä naureskelin, että joo, Emmi voi tulla edustamaan meitä liberaaleja (joita ei siis tietenkään ole olemassakaan), mihin Teppo vastasi: "On siellä muitakin liberaaleja. On siellä demareitakin!"

Päivän viesti kuuluu siis näin: Sini + Emmi = demarit.

I love Teppo <3

Love, Sini

Outoja unia osa 153

Näin viime yönä todella outoa unta sen jälkeen, kun olin ensin soittanut Fantille ja kertonut kaiken mun epätoivoisuuteni huipuista. Ehkä tällä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sen puhelun kanssa. Toivottavasti.

Näin unta, jossa olin raskaana ja juoksin ympäri koulua, joka oli myös sairaala. Sairaalan käytävässä istui Erik, Lauri, Karri ja Herman - kukkien kanssa tietenkin! - ja kun pääsin synnytyssaliin, siellä istui Idols-tuomari Patric Sarin, jolle tajusin lasta synnyttäväni. Ei tullut kyllä mitään "olet puhjennut kukkaan"- tai "mä diggasin"-kommenttia. Ehkä mun olis tajunnut olla siitä loukkaantunut.

Ehkä mun kuitenkin pitäis tajuta hakea apua näiden unien jälkeen. Joku psykologi tienaa musta vielä hyvät rahat.

Love, Sini