Quo vadis, Jutta Urpilainen?

Jutta Urpilainen on kyllä mun idoli. Jutta nostettiin nykyiselle paikalleen uudistamaan puoluetta ja luomaan uutta, mediaseksikkäämpää imagoa puolueiden välisissä taisteluissa ryvettyneelle Sosialidemokraattiselle puolueelle. Puheenjohtajuutensa aikana Urpilaisesta on toki ollut moneksi; verkkosukkahousut istuivat Jutan päälle varsin kivasti ja kuultiinpa hänen suustaan erinomainen idea siitäkin, että lääkäreiden tulisi valita julkisen ja yksityisen sektorin väliltä. (Olisi muuten ollut kiva nähdä, kuinka moni lääkäri olisi tosiasiallisesti jäänyt huolehtimaan julkisesta terveydenhuollosta. Sääli siis, ettei esitystä voinut ottaa edes vähän tosissaan.)

Urpilaiselle terveydenhuoltopuoli on ilmeisesti varsin rakas, sillä hänen uusin esityksensä koskee Kela-korvauksen poistoa yksityislääkärillä käymisestä. Tällä hetkellähän armoitettu kansaneläkelaitoksemme korvaa yksityislääkärin palkkiosta korkeintaan 60 prosenttia ja yksityislääkärin tai yksityisen hammaslääkärin hoidoista tai tutkimuksista korkeintaan 75 prosenttia. Urpilainen haluaisi Aamulehden mukaan siirtyä nykyisestä, niin sanotusta kaksikanavaisesta rahoitusjärjestelmästä yksikanavaiseen järjestelmään, jossa julkisin varoin tuettaisiin ainoastaan julkista terveydenhuoltoa. Urpilainen sanoo, että 60 prosenttia terveysasemista on akuutissa kriisissa lääkäripulan vuoksi ja että terveydenhuoltosektoria on organisoitava uusiksi. (Jälleen, olisin halunnut nähdä sen lääkäripulan, mikä Urpilaisen aiemmasta esityksestä olisi poikinut, mutta ehkä Jutta on antanut suurisuisuutensa itselleen anteeksi.)

Tämänhetkisessä tilanteessa yksityinen sektori on se, joka turvaa useissa tilanteissa mahdollisuuden riittävän aikaiseen hoitoon. Hammaslääkärille ei tarvitse kivuliaiden oireiden kanssa jonottaa viikkoja tai kuukausia, vaan ajan saa tarvittaessa nopeasti. Itse olen turvautunut yksityiseen hammaslääkäriin yliopistotaipaleeni alussa, enkä kadu sitä 72 euroa, jonka hoitoihini käytin - kiireettömyys ja paineettomuus yksityisellä puolella takasivat silloin parhaan hammashoidon, jota olen eläessäni saanut. Ilman Kela-korvausta opiskelijalle olisi ollut puhdas mahdottomuus käyttää yksityisen sektorin palveluita. Uskon vapauteen siinä(kin) mielessä, että valtion ei pitäisi sanella, mistä kukakin hoitonsa saa. Kela-korvaukset mahdollistavat pienempituloisellekin mahdollisuuden yksityisen puolen hoitoon. Kela-korvauksen poistohan iskisi nimenomaan juuri pienituloisiin! Nopeasti ajatellen voisi luulla, että Jutta ei haluaisi ottaa "omiltaan" pois, mutta ei tämä tietenkään ole ensimmäinen kerta, kun demarit tekisivät niin. Mietitään nyt vaikka pääomatuloverotuksen huomattavaa laskemista ja progression poistamista niihin aikoihin, kun demarit vielä olivat riittävän voitokkaita hallitusvastuuseen.

Jonkun pitäisi nyt sanoa Urpilaiselle, että hänen yrityksensä tehdä oppositiopolitiikkaa terveydenhuoltokysymyksillä ovat surkeasti epäonnistuneita. Ettei naisraukka enää jatkaisi valitsemallaan tiellä.

Love, Sini

I did it. Finally.

Tänään multa meinasi päästä itku. Valtionapupäätökset tulivat ja siellä se seisoi ministeriön sivuilla ihan lukuna: Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - NUVA ry - järjestö, jolle olen omistanut suurimman osan hiestäni ja kyyneleistäni viimeiset kuusi vuotta - tuplasi tälle vuodelle valtionapunsa. 45 000 euroa muuttui 90 000 euroksi kiitos suuren työn, erinomaisten ystävien ja osaavan verkoston ansiosta. Kaikkien järjestöjen valtionavut voit käydä tarkistamassa täältä. Kiitos kaikesta teille, ilman teitä tämäkään ei olisi onnistunut. Kyllä te tiedätte, keitä te olette.

Niin, ja onnittelut niille monille järjestöille, joiden hyvä ja arvokas työ palkittiin myös kohtuullisella valtionavun korotuksella. Näin vaikka Eurooppanuoret ja OSKU ry:n mainitakseni niistä monista.

Mä olen onnellinen. Mun jälkeeni seuraavan puheenjohtajan ei tarvitse enää raapia rahaa omasta selkänahastaan. Ja se on aika siistiä.

Love, Sini

Go Steffi!

Kulttuuriministeri Stefan Wallin on varmasti ehtinyt ministeriuransa aikana kasvattamaan suosiotaan erityisesti nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa. Hän on todella skarpannut opintotukiasioissa, ja putki jatkuu edelleen. Helsingin Sanomat kertovatkin, että Wallin olisi valmis maksamaan ylijäävät opintotuet kaikille tavoiteajassa korkeakouluopintonsa päättäville. Käytännössä siis ne, jotka selviäisivät opinnoistaan viidessä vuodessa, saisivat ylijäävät opintorahansa käteen viimeisen opintovuoden aikana kuitenkin siten, että opiskelijalle maksettaisiin maksimissaan yhdeksän kuukauden opintorahat. Erinomainen uudistus!

Wallinin ehdottama uudistus todella motivoisi valmistumaan nopeammin, sillä 2682 euroa on kohtuullisen suuri valmistumislahja. Uudistuksella olisi myös inhimillisempi puoli, sillä näin opiskelija ei putoaisi valmistumisen jälkeen tyhjän päälle - vaikka onkin todettava, että työttömyystuki on huomattavasti suurempi kuin opintotuki. Vaikka töitä ei löytyisikään ensimmäiseen kuukauteen tai kahteen, ei omasta toimeentulosta tarvitsisi olla huolissaan.

Täysin kritiikittömästi ei tähän kannata kuitenkaan suhtautua, koska suurin este tavoiteajassa valmistumiselle ei aina ole opiskelija itse. Etenkin yliopistoissa tilanne on se, että jos yksikin pakollinen kurssi jää väliin, eikä sitä tarjota enää toista kertaa lukuvuoden aikana, siirtyy kurssin suorittaminen väkisinkin seuraavalle vuodelle, mikä puolestaan viivästyttää pahimmassa tapauksessa valmistumista. Lisäksi työn määrä, mikä per opintopiste vaaditaan, on erilainen eri aloilla, mikä asettaa opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan keskenään. Joulukuussa Helsingin Sanomat uutisoivat siitä, miten esimerkiksi TKK:ssa Otaniemessä vuosittainen opintopistekertymä asettuu 40 opintopisteen tuntumaan, mikä ei riitä tavoiteajassa valmistumiseen. Näille yliopisto- ja oppialakohtaisille eroavaisuuksille olisi siis tehtävä jotain, jotta Wallinin muuten varsin erinomainen uudistusesitys kohtelisi kaikkia opiskelijoita yhdenvertaisesti. Mutta sehän nyt onkin jo sitten ihan eri ministerin tarinaa, palatkaamme siihen sitten toiste.

Love, Sini

Oops! He did it again!

Oh my dear God! Olen pahoillani, mutta minun kirjoittaa vielä yksi postaus liittyen Vatikaaniin. Nimittäin Vatikaanissa on nyt keksitty uusi termi, epäsuora abortti. Epäsuora abortti tarkoittaa siis aborttia, joka tehdään äidin hengen pelastamiseksi. Perjantaina paavi Benedictus XVI (josta on tulossa hyvää vauhtia mun lempi-ihmiseni koko maailmassa) avasi taas sanaisen arkkunsa julistaen, että: "Kuinka synkkä onkaan väite, että elämän lopettaminen on osa lisääntymisterveyttä." Tällä paavi viittasi Afrikan unionin peruskirjasta löytyvään osaan, jossa taataan oikeus aborttiin silloin, kun kyseessä on raiskaus- tai insestitapaus tai jos äidin henki on vaarassa. Paavin kommentin aiheuttaman ei-niinkään-yllättävän kohun jälkeen Vatikaanista kuitenkin korjailtiin kiireesti, että abortti on hyväksyttävä toimenpide silloin, kun sillä pelastetaan äidin henki.

Länsimaissa raskaudenkeskeytys tosiaan kuuluu osaksi lisääntymisterveydenhoitoa, halusipa paavi sitä tai ei. Raskauden jatkaminen saattaa joissakin tapauksissa johtaa lapsettomuuteen tai pahimmassa tapauksessa jopa kuolemaan. Kuten edelliseen postaukseeni kommentoinut viisaasti mainitsikin, katolisella kirkolla on ollut tapana tuomita julkeasti abortti myös kaikkein käsittämättömimmissä tapauksissa, kuten hyväksikäytöissä ja raiskauksissa. Nähdäkseni se, mitä nainen päättää omalla kehollaan tehdä tai olla tekemättä, ei kuulu kenellekään toiselle. Sama pätee mielestäni siihen, mitä kukin omassa makuuhuoneessaan tekee ja kenen kanssa.

Uransa ensimmäisellä Afrikan vierailullaan nykyinen paavi on ryhtynyt suorastaan vallattomaksi, sillä kuluneen viikon aikana Vatikaanin on pitänyt pehmennellä paavin lausuntoja liittyen sekä kondomeihin että aborttiin. Tämä mahtaa olla suuri asia katoliselle kirkolle, jonka perinteiseen uskomukseen liittyy käsitys paavin erehtymättömyydestä. Paavilla ei muutenkaan ole ollut reissullaan onnea, sillä eilen hänen puheensa aikana Angolassa tallautui kaksi ihmistä kuoliaaksi. Kuolivatpahan sentään hyvän asian puolesta, eikö? Viimeinen voitelu oli ainakin käden ulottuvilla.

Kun aloitin Kokoomusurani vuonna 2005, ensimmäisiä asioita, jotka pistivät Tampereen Kokoomusnuorten toimistossa silmääni, oli ilmoitustaululla oleva PorvariHomppeleiden (tuttavallisemmin PoHo:n) läpällä (toivottavasti) tehty kannanotto, jossa paavi Benedictus XVI:n valintaa tervehdittiin ilolla. Jaakko: tietenkään ette voineet tietää, että paavi on totaalinen idiootti, mutta silti. Shame on you.

Love, Sini

Vatikaanista kajahti (taas) viisauksia

Ehkä paaveja pitäisi ruveta jatkossa valitsemaan nuorten ja älykkäiden ihmisten joukosta, koska vanhuudenhöperöt miehet eivät selkeästikään kykene pitämään seniilejä ajatuksia itsellään. Kyllä, hyvä ihmiset, tarkoitan paavi Benedictus XVI:n lausuntoa siitä, että kondomit ovat itse asiassa haitallisia aidsin ehkäisemisessä. Valistus ja ihmisten henkinen herääminen sen sijaan ovat vastaus ongelmaan, joka tappaa tulevien vuosien aikana miljoonia ihmisiä pelkästään Afrikan mantereella - Saharan eteläpuolisessa Afrikassa hi-viruksen kantajia kun on jo yli 22 miljoonaa. Paavin tarjoamat keinot ovatkin varmasti hyviä...Utopiassa.

Ranskan ulkoministeriö ehti paavin sanoja suureen ääneen kritisoimaan, mutta ihmettelen suuresti, miksei esimerkiksi suuret, humanitaarista apua Afrikkaan vievät järjestöt, kuten Punainen risti, ole ottanut paavin sanomisiin mitään kantaa - ainakaan julkisesti. En ota kantaa siihen, onko katolisten suhtautuminen ehkäisyyn järkevää vaiko ei, mutta on aika vastuutonta tuomita kondomit silloin, kun niiden käyttö voi todella pelastaa ihmishenkiä.

No mutta ei pidä vaipua ilmeisesti Vatikaaninkaan suhteen täydelliseen epätoivoon, sillä tänään Helsingin Sanomien verkkosivuilla uutisoidaan, että Vatikaani on pehmentänyt paavin lausuntoa. Sen sijaan, että kondomit pahentaisivat ongelmaa (kuten katolisen kirkon päämies, paavi, tämän asian alunperin totesi), ne ovatkin vain "riski" aidsin leviämisessä. Minusta tämä uusi lausunto, vaikka sen voikin tulkita myönnytykseksi paavin erehtyväisyydestä (onhan paavikin kuitenkin vain ihminen!), ei kyllä loppujen lopuksi muuta sanomaa mihinkään. Haluaisinkin nähdä, miten Vatikaanista käydään todella ihmisiä henkisesti herättelemässä ennen kuin aids-ongelma leviää entistäkin enemmän käsiin. Vaikka voihan olla, että Benedictus XVI on jotain sukua Pentti Linkolalle - luonnonvalintaa, vahvojen selviytyminen ja sitä rataa...

Love, Sini

Vanhempi kuin taivas?

Olin oikeastaan osannut jo odottaakin sitä hetkeä. Seinäjoella puolitoista viikkoa sitten kohtasin ensimmäisen nuoren, joka ei ollut maisemissa, kun Hanson teki läpimurtonsa MmmBop-biisillään. Tai no okei, olihan Juha ollut maisemissa; siinä vaiheessa, kun minä hellin valtavaa ihastustani Hansonin keskimmäistä veljestä kohtaan, Juha todennäköisesti sai uhmaikänsä ensimmäisiä itkupotkuraivareita 3-vuotiaana. Järkytyksestäni pääsin ohi varsin pian, enkä joutunut itkemään itseäni uneen seuraavana yönä. Mutta ensimmäisen kerran elämässäni minulle tuli aidosti vanha olo. Sellainen, mikä äidilläni on varmasti silloin, kun nauran hänen kampaukselleen ja olkatoppauksilleen 80-luvulla otetuissa kuvissa.

Olen täysin vakuuttunut, että tietyn iän jälkeen tapaamiemme ihmisten iällä ei ole enää väliä – siis siinä määrin, että mitään laittomuuksia ei ehdi tapahtumaan...tiedättehän. (Kyllä te tiedätte, likaiset ihmiset.) Samana viikonloppuna, kun Juha järkytti minua Seinäjoella, tapasin myös pitkästä aikaa cooleimman tyypin ikinä, joka sattuu olemaan pikkuveljeni ikäinen. Sunnuntai-iltana opettelin opastuksesta käyttämään last.fm-palvelua ja kuulin loistavasta bändistä Matilta, joka kirjoittaa keskiviikkona yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoituksissa. (Lycka till!) Sellaista yhteyttä minulla ei ole edes sen pian 18-vuotiaan pikkuveljenikään kanssa. Koska hei. Se on mun pikkuveljeni. Puin sen pienenä tytöksi ja pakotin sen leikkimään poneilla. Vaikka on kyllä myönnettävä, että mun pikkuveljelläni on maailman parhaimmat läpät ja huumorintaju. Haluaisin uskoa, että coolilla, taivastakin vanhemmalla siskolla on ollut hullu vaikutus siinä suhteessa.

Love, Sini

p.s. Menen huomenna nielurisaleikkaukseen. Anne ihmetteli tänään puhelimessa, että: ”En tiennytkään, että ne tekevät nielurisaleikkauksia noin…no. Vanhoille ihmisille.” Oh how cool. Toivottavasti mä pääsen lasten osastolle TYKS:ssa. Olen varma, että lapsille on paremmat jäätelötkin tiedossa. Ja jos portsareiden mielestä mä näytän ihan 14-vuotiaalta, ehkä onnistun huijaamaan hoitajiakin?

Henki kosketti Johannaa...

Helsingin Sanomien NYT-liitteessä oli artikkeli otsikolla: "Jumalan karitsa". Kuvassa oli Johanna Tukiaisen reidet ja valkoinen (teko?)turkki. Se oli niin mauton kuva, että päätin lukea jutun ihan vaan sen kuvan takia.

Johanna Tukiainen pohdituttaa minua - lähinnä siltä samalta kannalta kuin vaikkapa Matti Nykänen tai Hitler. Johannallakin on äiti. Ja isä. Kaikki varmasti tietävät, että minulla on valtava auktoriteettiongelma, enkä välttämättä aina tee asioita ihan silmälläpitäen sitä, mitä isäni tästä ajattelisi. Mutta Johanna ei piittaa, koska Johanna on löytänyt Jumalan. On ihan sama, tuhoaako jonkun ihmisen perhe-elämän ja uran, koska kun illalla laittaa kädet ristiin, Jumala antaa kyllä anteeksi. Johanna onneksi itse tietää olevansa parjattu, sillä hän sanoo: "Mua on herjattu ja kivitetty, mä tiedän, mitä on olla farisealainen." Great! Raamatullinen vertauskuva siellä täällä pitää Saatanan loitolla.

Luojalle kiitos (hups, ei saa turhaan lausua Herransa nimeä...) Johanna ei kuitenkaan ole löytänyt Jumalaa eilen, koska sittenhän se saattaisi olla vaan mieletön mediakikkailu. Koska Johanna on luottanut Jumalaan jo iät ja ajat, oli ihan luonnollista, että Iso Kaveri pelasti Johannan sekä malarialta että demoneilta. Olkoonkin, että demonit kuiskivat Johannan ja Julian korvaan edelleen. Julia kertookin, miten ”mun poikaystävä lähti hotellin aulaan läppärin kanssa tekee töitä keskellä yötä. Mun ympärille nousi hirveä määrä demoneita. Ne kuiski, ja yksi tuli mun viereen...” Mä tiedän ne demonit. Niitä on Kokoomusnuortenkin tapahtumissa ihan koko ajan.

Kristuksen rauhaa Johannalle. Onneksi meille on opetettu rippileirillä, että uskossaan kilvoittelulla pärjää pisimmälle. Niin että jollain elämänsä alueella Johannakin on varmasti voittaja.

Love, Sini

Likaisten pallojen päivät

Happened in the weekend:

- Matkustin Pohjanmaalle.
- Eksyin Emmin kanssa Seinäjoella etsiessämme McLaukkosta. Se oli helpompaa kuin luulisi.
- Tapasin komean nuorisotyöntekijän. Against all odds.
- Voitin Pictionaryn joukkuetovereinani kolme 15-vuotiasta poikaa. Tiesin, että kun valitsee joukkueeseensa kaksoset, ei voi mennä vikaan.
- Nukuin yhteensä seitsemän tuntia, mutta en räjähtänyt kertaakaan. Uusi aika on alkanut.
- Olin todistamassa kolmen parin syntymistä - täysin ilman alkoholin vaikutusta!
- Puhuin useita tunteja putkeen, enkä siitäkään huolimatta väsynyt ääneeni.
- Näin taikatempun, jossa käytettiin likaisia palloja.
- Vietin elämäni aikaa - eli time of my life - useiden kymmenien alaikäisten kanssa. Ja ei, en sillä tavalla. Likaiset ihmiset.
- Nauroin Annan ja mun huonoille jutuille. Nothing new.
- Sain uuden ystävän, jonka kanssa menen vielä Dynamoon. Kunhan se on laillista.

Love, Sini

Ruhahah!

Niin minäkin! Viimeksi eilenhän mä sanoin Fantille puhelimessa, että mulla on kotona paljon lääkkeitä ja sitomisvälineitä.

Okei, huonot jutut tänään.

Love, Sini

Paljon melua eläkkeistä

Hallitus on yksimielisesti, täysin ilman palkansaajajärjestöjen kanssa neuvottelemista päättänyt korottaa eläkeikää 63 vuodesta 65 ikävuoteen. Kyseessä on siis kahden vuoden lisääminen työuran kestoon - päätös, joka valtiovarainministeri Kataisen mukaan ei syntynyt "yhdessä yössä". Nyt suuret, aiemmin myös mahtavat, keskusjärjestöt kokoontuvat Finlandia-talolle "kapinakokoukseen", jonka tavoitteena on Akavan puheenjohtaja Matti Viljasen mukaan kartoittaa palkansaajien tahtotila sen suhteen, millaista yhteiskuntavastuuta keskusjärjestöt alkavat peräänkuuluttaa. Olen samaa mieltä Viljasen kanssa siitä, että tämänlaajuisesta muutoksesta olisi pitänyt istua neuvottelupöytien ääreen. Varsinkin siksi, että tällaisen irtioton jälkeen yhteistyön ei välttämättä voi odottaa olevan yhtä kitkatonta kuin ennen.

Turun Sanomien mukaan eläkepäivät siirtyvät odotettua kauemmaksi 860 000 vuosina 1948-1959 syntyneiltä suomalaisilta. Sanalla sanoen siis siltä sotien jälkeiseltä ikäluokalta, joka on onnistunut hoitamaan itselleen muuten tässä yhteiskunnassa varsin makoisat oltavat. Heidän eläkkeitään ei sentään höylää niin sanotun odotetun eliniän vähennys - käytännössä siis, mitä vanhemmaksi ikäluokan odotetaan elävän keskimäärin, sitä vähemmän eläkettä jää käteen palkasta. Ja eläkeikää ehditään nostaa vielä tämänkin jälkeen. Itse olenkin koko huimien työvuosieni aikana heittänyt läppää siitä, miten minun ikäluokkani tulee jäämään eläkkeelle 70-vuotiaana, jos silloinkaan. Näyttää siltä, että pikkuhiljaa ollaankin liikkumassa tuota maagista 70 ikävuoden rajaa kohti. (Luojalle kiitos muuten siitä, että aloitin jo eläkettä varten säästämisen, niin ei tarvitse palata opiskelijan arkeen enää 7-kymppisenä!)

No mutta vitsit vitsinä! Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään muutamalla vuodella laajennettua työikää vastaan. Toivon kuitenkin, että muistettaisiin se, ettei tässä muutoksessa ole kyse ainoastaan ikärajojen uudelleenmuotoilusta. Olisi hyvä muistaa, mitä tällaiset muutokset tarkoittavat käytännössä esimerkiksi työelämän suhteen. Alle 40-vuotiailta ei voida odottaa samanlaista tappotahtia duunipaikoissa kuin tähän asti, sillä heidän täytyy myöskin jaksaa työelämässä pidempään kuin aiemmin. Perheen, vapaa-ajan ja työelämän yhteensovittamisen helpottamista tulee jatkaa edelleen. Puhumattakaan siitä, että työpaikoilla tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota ikärasismiin ja työpaikkakiusaamiseen, sillä näistäkään ongelmista ei ole vielä päästy.

Itse olisin kannattanut nykyisen järjestelmän seuraamista pidemmälle, sillä eläkeuudistuksesta ei ole kuin nelisen vuotta aikaa. Tuolloin - nyt jo eläkkellä olevan, heh heh - tohtori Kari Puron johtaman työryhmän työskentelyn pohjalta tehtiin uudistus, jossa ihmisille annettiin mahdollisuus jäädä 63 ja 68 vuoden välillä joustavasti eläkkeelle haluamanaan ajankohtana. Porkkanana on järjestely, jossa vuosittain karttuva eläkkeen määrä nousee sitä enemmän mitä kauemmin on töissä. Jo aiemmin mainitsemani, niin sanotun elinaikakertoimen aiheuttaman pienennyksen saa korvattua työskentelemällä pidempään. Tämä uudistus jo itsessään Puron mukaan vaikutti dramaattisesti tosiasiallisen eläkeiän nousuun, joten Vanhasen hallituksen haikailemiin muutoksiin päästiin osittain jo edellisen uudistuksen myötä. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta ehkä tämän uudistuksen tuloksia olisi pitänyt katsoa hieman pidemmälle kuin vain neljä vuotta eteenpäin...

Love, Sini

Toivoa on sittenkin!

Thank you God! Helsingin Sanomat uutisoivat, miten Ruotsin prinssi Carl Philip on eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästään Emma Pernaldista. Joten, tytöt, joko otetaan reissu Tukholmaan? Paras sisko voittakoon!

Love, Sini

Kritiikkiä indeed.

Kuten kaikki minut tuntevat hyvin tietävät, kannatan aina avointa keskustelua, joka saa tarvittaessa olla kriittistäkin. Olen siten myös samaa mieltä Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen kanssa siitä, että maahanmuutosta ja siihen liittyvistä ongelmistakin on saatava puhua kriittisesti ilman, että leimautuu välittömästi rasistiksi. Ongelmia Suomessa aiheuttavat joskus kaikki ihmisryhmät, eikä miltään ryhmältä nähdäkseni voida esimerkiksi väkivaltaista käytöstä tai muunlaisen rikoksen tekemistä hyväksyä tai katsoa läpi sormien. Samalla olen kuitenkin huolissani, että "kriittisyys" on juuri se sana, jonka taakse osittain ksenofobiset ja ainoastaan maahanmuuton ongelmia seinille maalailevat "keskustelijat" piiloutuvat. After all, nythän meillä on lupa olla kriittinen.

Suomalaista maahanmuuttokeskustelua vaivaa mielestäni aito tiedonpuute. Suurin osa ei esimerkiksi tiedä, millaisin keinoin Suomeen muualta maailmasta tulevia pyritään integroimaan ja miten kauan tuo prosessi keskimäärin kestää. Koska Suomessa maahanmuutto on nykyisessä laajuudessaan varsin tuore ilmiö, muuttuviin katukuviin reagoidaan helposti ylilyönnein. Suomalainen media tiedottaa todennäköisemmin ulkomaalaissyntyisestä raiskaajasta tai pahoinpitelijästä kuin vastaavanlaisesta kantaväestön edustajasta. Kun puhutaan maahanmuuttajista, jokaisen ensimmäinen mielikuva on tummaihoisempi, juuri tietyistä maanosista Suomeen tullut ihminen. Fakta on kuitenkin se, että myös Saksasta Suomeen muuttava on maahanmuuttaja. Jokainen suomalainen, joka muuttaa ulkomaille, on maahanmuuttaja. Jokainen erinäköinen ihminen ei myöskään ole tullut tähän maahan muualta, vaan on syntynyt suomalaisessa sairaalassa.

Vaikka minun ideologiaani kuuluu ajatus siitä, että kukin täällä tekee oman onnensa ja menestyksensä, on silti myös niin, että suomalaisilla - niin kansalla kuin poliittisilla päättäjillä - on omaan napaan katsomista silloin, kun maahanmuuttajien integroiminen osaksi yhteiskuntaamme ei täysin onnistu. Maahanmuuttajien työllistyminen maassamme on hämmentävän vaikeaa, ellei kyseessä sitten ole työpaikat, joita me emme itse halua täyttää. Irakilainen lääkäri laitetaan siivoamaan koulun lattioita, vaikka hän voisi ammattitaidoltaan olla suomalaissyntyisen lääkärin veroinen. Puhutaan kielimuurista, joka varmasti eittämättä on yksi tekijä, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei mielestäni pyritä kovinkaan aktiivisesti ratkaisemaan. Kun aikuiset miehet ja naiset laitetaan istumaan luokkaan ja keskustelemaan keskenään säästä tai ruokatarvikkeista, unohdetaan kokonaan ammattisanasto, mikä on avainasemassa silloin, kun pyritään työllistymään. Yrityksiä pitäisikin nähdäkseni tukea maahanmuuttajien työllistämisessä esimerkiksi erillisin taloudellisin avustuksin, jotka voitaisiin käyttää yrityksen sisällä tapahtuvaan kielenopetukseen. Paras tapa kielenkin oppimiseen on vanha kunnon tekeminen ja kokeminen, mutta tätä aspektia ei maahanmuuttajien kielikursseilla oteta lainkaan huomioon - ainakaan sellaisen läpikäyneen, Nigeriasta Suomeen muuttaneen mielestä.

Totuus on se, että maahanmuuttoa emme voi estää. Suomi ei sitä paitsi tässä mielessä edes ole yksi niistä maista, joissa maahanmuuton ongelmat olisivat paisumassa hallitsemattomiksi - verrataanpa tilannetta vaikka Maltaan tai Ranskaan! Sen sijaan, että puhuisimme maahanmuuttajista "niinä" sävyyn "mitä niille tehdään", meidän pitäisi ottaa heidät mukaan tähän keskusteluun. Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että harva meistä sinisilmäisistä ja vaaleatukkaisista tietää, millaista on kuulua yhteiskunnassa marginaaliin, johon ainoastaan kohdistetaan toimia, mutta jolla ei ole rajattomasti mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kohteluunsa.

Love, Sini