Väärä osoite, ystävät!

Hyvät toverit, arvon ystävät. Olen siirtänyt jaanaamiseni uuteen osoitteeseen, tänne. Menkää siis sinne. Ja jos olette linkittäneet blogiani omaanne, niin ensinnäkin KIITOS SIITÄ ja toiseksi: korjatkaa linkki, jotta osutte sitten jatkossakin oikeaan osoitteeseen. Kiitos kiitos!

Love, Sini

Jännittävä päivä!

Tänään oli kyllä kaikkien aikojen päivä taas. Tuttuun tapaan siihen liittyivät Aki ja Emmi, joiden kanssa ei voi koskaan mennä pieleen. Tai okei, voi. Mutta siihen se hauskuus ikään kuin perustuukin. Oltuamme ensin tylsiä palaverin verran suuntasimme Vasemmistonuorten bibistelyihin, eli vanhoihin tuttuihin kesäkauden avajaisiin. Paikalla oli, noh, paljon vasemmistonuoria ja demarinuoria, ja saatoimme tuntea itsemme joukkoon kuulumattomiksi. Kaiken kaikkiaan tulin kuitenkin tavanneeksi toisen kerran elämässäni demarinuoren (kyllä, niitä on olemassa), johon pystyin jollain tavalla samastumaan. Pelottava tuo Vasemmistonuorten toimisto kuitenkin oli, koska kun sanoin kerran ääneen "kokoomuslainen", sain kääntymään suurin piirtein kaikkien päät. Akikin puhui puhelimeen varsin hiljaa ja kuiskaten. "Täällä Aki, Helsingin Kokoomusnuorista", se kähisi puhelimeen käsi suun päällä. Meinasin kuolla nauruun.

Mutta ei se hauskuus siihen tietenkään loppunut, koska meidät kutsuttiin paikalle mielenosoitukseen, jonka tavoitteena oli promota 1000 euron kansalaispalkkaa "orjatyön" sijasta. Mielenosoituksen järjestäjien päämessage oli, että kaikille pitäisi tarjota mahdollisuus olla tekemättä työtä. En ota kantaa nyt tässä siihen, onko tuo tavoite hyvä vai huono (ihan kuin ette jo tietäisi), mutta hyvää musiikkia pojat ainakin kuorma-autonsa lavalta soittelivat. Melkein tunsin jo sisäisen hippinikin heräävän henkiin. Innolla otin vastaan myöskin kaiken meille jaetun materiaalin, kuten Työkansan Sanomat, kommunistisen työväenpuolueen äänenkannattajan. Koska kuitenkin olemme - minä, Emmi ja Aki - kokoomuslaisia, emme katsoneet aiheelliseksi liittyä kulkueeseen, joka vaati porvarihallitusta alas ja oikeuksia siivoojille ja ties mitä. Liityimme kuitenkin mielenosoittajien seuraan heidän saavuttuaan rautatientorille, missä pojat sitten oikein räppäsivät lavalta käsin. Jos olisin pystynyt ottamaan koko tilanteen vakavasti, olisin varmasti pelännyt enemmänkin, kun sanoituksissa uhattiin "tappaa rikkaat systeemin mukana". Sääli sinänsä, että olin jättänyt palestiinahuivini kotiin. Ja rastat laitattamatta.

Hieno päivä siis, arvon toverit. Toki siihen liittyi myös paljon muuta, kuten Herra Hakkaraisen limonadi sekä uudet ohjeet siitä, mitä ruumiilleni kannattaa tehdä kun kuolen, mutta kerrotaan niistä sitten joskus toiste. Tai ei.

Love, Sini

Tästä se lähtee...

Mikään ei piristä yötä niinkuin pieni poliittinen paatos. So here it goes: Helsingin kaupunki on päättänyt vähentää huostaanottolasten laitospaikkoja. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat. Kaiken kaikkiaan laitoshoitoa on tarjolla sadalle huostaanotetulle lapselle tai nuorelle vähemmän. Toimenpiteellä pyritään 13 miljoonan välittömiin säästöihin. Sen sijaan Helsingin kaupunki aikoo satsata 1,5 miljoonaa euroa ennaltaehkäiseviin toimiin, kuten varhaiseen puuttumiseen perheiden ongelmiin. Näin pyritään myös välttämään huostaanottoon turvautumista.

Nythän on niin, että laitoshoito on Suomessa THE juttu. Vain noin 30 prosenttia huostaanotetuista lapsista sijoitetaan sijaisperheisiin, joissa lasten ja nuorten jokapäiväisistä tarpeista huolehditaan. Perhehoito maksaa kunnalle lähes puolet siitä, mitä lasten laitoshoitoon sijoittaminen maksaa - mikäpä kunta ei siis panostaisi laitoshoidon minimointiin? Laitoshoidolla taasen tarkoitetaan lapsen kokoaikaista sijoittamista muualle kuin perheeseen. Tämä on paikallaan erityisesti silloin, jos lapsella on myös muita ongelmia liittyen esimerkiksi mielenterveyteen tai päihteisiin.

Itse olen sitä mieltä, että nyt olisi aika panostaa erityisesti sijaisperheiden rekrytointiin - perhe sattuu nyt olemaan lapselle useimmiten se paras paikka kasvaa. Samaan aikaan ihmettelen kuitenkin suuresti tätä nimenomaista Helsingin kaupungin säästökohdetta. Tällä hetkellä myös monissa muissa kunnissa, kuten armaassa kotikaupungissani Kuopiossa ja asuinkaupungissani Turussa, säästöjä tehdään suoraan lasten ja nuorten palveluista. Kuopiossa lomautettiin koko kunnan henkilökunta opettajia myöten ja Turussa vellotetaan keskustelua siitä, pitäisikö nyt laittaa luukku nuorisotilojen ovelle. Itse uskon, että näistä kaikista kaupungeista löytyisi myös paljon rakenteellisen keventämisen varaa esimerkiksi hallinnosta. Minusta tämä taloustaantuma on loistava tilaisuus miettiä uudelleen kunnassa vallitsevia käytäntöjä ja sitä, miten paljon pelkän hallintokoneiston pyörittämiseen uppoaa turhaa rahaa. Pelkällä valtionosuuksien perään itkemisellä ei nyt saavuteta mitään - saatika näillä nähdäkseni pelkkiä välittömiä säästöjä tuovilla päätöksillä. Mutta se nyt on jo ihan toinen epistola.

Luulisi, että olisimme oppineet 1990-luvun alun lamasta jotain ja ymmärtäisimme nyt sen, että vaikka nyt tässä tapauksessa huostaanotettujen laitoshoidosta tinkimällä säästetään 13 miljoonaa, voivat kulut olla myöhemmin vastassa moninkertaisena, kun nuoret todenteolla syrjäytyvät. 1,5 miljoonalla ei vielä ihmeitä tehdä etenkään perheissä, joissa ongelmat ovat jatkuneet jo pidempään. 1990-luvun alussa säästettiin juuri nuorisotyöstä, ja niitä ongelmia korjataan suurilla summilla vielä tänäkin päivänä - esimerkkinä nyt vaikkapa Veikkaus-voittovaroista kustannettavat nuorten työpajat ja muut vastaavat. Vasta viime aikoina esimerkiksi kirjastopalvelut on saatu lopullisesti takaisin budjettivaroista kustannettaviksi sen sijaan, että ne söisivät opetusministeriön nuorisotyöhön jakamia määrärahoja.

Yksikin syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoona euroa. Se on valtava summa rahaa, kun peilaa niihin määriin, jotka jäävät vuosittain ilman toisen asteen opiskelupaikkaa ja jumittuvat kotiin paukuttamaan tietokonepelejä tai ryyppäämään isin vuosikertaviinejä, näin kärjistäen. Minusta tässä on kyse siitä iänikuisesta toteamuksesta, jota jaksan aina joka yhteydessä jaanata. Haluammeko maksaa kustannukset tänään vai maksammeko ne mieluummin huomenna?

Love, Sini

Muista aina liikenteessä

Tulevana viikonloppuna juhlitaan juhannusta. Juhannuksena suomalaiset tekevät massaitsemurhia kokkojen ja veden ja viinan ja veneiden suloisessa sekamelskassa. Itse olen toistaiseksi onnistunut olemaan sytyttämättä itseäni tuleen tai hukkumatta humalassa järveen mökkeillessä lukiokavereiden kanssa. Tänä juhannuksena en kuitenkaan lupaa mitään, koska ohjelmassa on ainakin kukkamekkoja ja juhannustansseja Emmin kanssa. (Kaikki Gyllenbergit ja Smörrebrödit ja muut: Tervetuloa seuraan!)

Uusi Suomi uutisoi vesiseksin vaarallisuudesta, ja koska sekä vesi että seksi kuuluvat useiden juhannussuunnitelmiin, päätin vastuullisena ystävänä ottaa artikkelissa mainitut viisi turvallisuusaspektia huomioon myös omassa blogissani. Ja nehän kuuluvat siis näin:

1. LiveScience-sivusto muistuttaa, että kondomeja ei ole tehty käytettäviksi vedessä. Kondomivalmistajat eivät ole testanneet tuotteitaan vedessä, joten ne eivät voi taata niiden varmaa toimivuutta tällaisissa oloissa.

2. Durexin tiedottaja sanoo verkkosivustolle, että merivesi ei ole haitallista kondomin materiaaleille. Hän pitää kuitenkin vahvasti todennäköisenä, että uima-altaissa käytettävät kemikaalit saattavat olla.

3. Kondomin päälle laittaminen vedessä on hankalaa.

4. Seksin aikana syntyvä luonnollinen liukaste peseytyy vedessä pois.

5. Kesällä on kuumempaa ja kaikialla on enemmän bakteereita. Bakteerit voivat aiheuttaa ruoansulatus- ja hengityselintulehduksia sekä virtsatietulehduksia. Tutkijoiden mukaan esimerkiksi yli 90 prosentilla uimarannoista on merkittäviä määriä enterokokkibakteereita. Bakteerit voivat aiheuttaa tulehduksia ja ihottumaa niillekin, jotka käyttävät uimarantoja vain uimiseen.

Kumma kyllä, hukkumista kiihkon hetkellä ei otettu yhdeksi vaaratekijäksi, mutta muistakaa hyvät ihmiset hengittää pinnan päällä. Juhannuksena ja muulloinkin.

Love, Sini

Gyllenberg, alright.

Antakaa, kun jaan teidän kanssanne keskustelun, jonka kävin kollegani kanssa eilen.

Kollega: "Niin mikä sun sukunimi olikaan?"
Minä: "Korpinen."
Kollega: "Korpinen?! Siis Korpinen?! Mikä vitun Korpinen? Et sä näytä yhtään Korpiselta!"
Minä: "...okei. No miltä mä sit näytän?"
Kollega: "No joltain...Gyllenbergiltä."
Minä: "Siis Sini Gyllenberg?"
Kollega: "Niin."
Minä: "..."

Surullista tässä on ensinnäkin se, että ihmisten kanssa voi olla töissä kuukauden tietämättä niistä oikeastaan yhtään mitään muuta kuin etunimen. Toinen huolestuttava juttu on se, että nyt minun täytyy löytää joku Gyllenberg, jonka kanssa neuvotella järkiavioliitto. Onko sellaista nimeä edes olemassa?

Emmi: Tee mulle deitti-ilmoitus tän pohjalta. Jotain tyyliin: "Tupakoimaton ja hyvätapainen (as if!) 22-vuotias nainen etsii Gyllenberg-nimistä miestä. Ikää saa olla 18-80 vuotta. Olethan raitis ja pidäthän kissoista. Kuva ois kiva."

Love, Sini