Jännittävä päivä!

Tänään oli kyllä kaikkien aikojen päivä taas. Tuttuun tapaan siihen liittyivät Aki ja Emmi, joiden kanssa ei voi koskaan mennä pieleen. Tai okei, voi. Mutta siihen se hauskuus ikään kuin perustuukin. Oltuamme ensin tylsiä palaverin verran suuntasimme Vasemmistonuorten bibistelyihin, eli vanhoihin tuttuihin kesäkauden avajaisiin. Paikalla oli, noh, paljon vasemmistonuoria ja demarinuoria, ja saatoimme tuntea itsemme joukkoon kuulumattomiksi. Kaiken kaikkiaan tulin kuitenkin tavanneeksi toisen kerran elämässäni demarinuoren (kyllä, niitä on olemassa), johon pystyin jollain tavalla samastumaan. Pelottava tuo Vasemmistonuorten toimisto kuitenkin oli, koska kun sanoin kerran ääneen "kokoomuslainen", sain kääntymään suurin piirtein kaikkien päät. Akikin puhui puhelimeen varsin hiljaa ja kuiskaten. "Täällä Aki, Helsingin Kokoomusnuorista", se kähisi puhelimeen käsi suun päällä. Meinasin kuolla nauruun.

Mutta ei se hauskuus siihen tietenkään loppunut, koska meidät kutsuttiin paikalle mielenosoitukseen, jonka tavoitteena oli promota 1000 euron kansalaispalkkaa "orjatyön" sijasta. Mielenosoituksen järjestäjien päämessage oli, että kaikille pitäisi tarjota mahdollisuus olla tekemättä työtä. En ota kantaa nyt tässä siihen, onko tuo tavoite hyvä vai huono (ihan kuin ette jo tietäisi), mutta hyvää musiikkia pojat ainakin kuorma-autonsa lavalta soittelivat. Melkein tunsin jo sisäisen hippinikin heräävän henkiin. Innolla otin vastaan myöskin kaiken meille jaetun materiaalin, kuten Työkansan Sanomat, kommunistisen työväenpuolueen äänenkannattajan. Koska kuitenkin olemme - minä, Emmi ja Aki - kokoomuslaisia, emme katsoneet aiheelliseksi liittyä kulkueeseen, joka vaati porvarihallitusta alas ja oikeuksia siivoojille ja ties mitä. Liityimme kuitenkin mielenosoittajien seuraan heidän saavuttuaan rautatientorille, missä pojat sitten oikein räppäsivät lavalta käsin. Jos olisin pystynyt ottamaan koko tilanteen vakavasti, olisin varmasti pelännyt enemmänkin, kun sanoituksissa uhattiin "tappaa rikkaat systeemin mukana". Sääli sinänsä, että olin jättänyt palestiinahuivini kotiin. Ja rastat laitattamatta.

Hieno päivä siis, arvon toverit. Toki siihen liittyi myös paljon muuta, kuten Herra Hakkaraisen limonadi sekä uudet ohjeet siitä, mitä ruumiilleni kannattaa tehdä kun kuolen, mutta kerrotaan niistä sitten joskus toiste. Tai ei.

Love, Sini