Paljon melua eläkkeistä

Hallitus on yksimielisesti, täysin ilman palkansaajajärjestöjen kanssa neuvottelemista päättänyt korottaa eläkeikää 63 vuodesta 65 ikävuoteen. Kyseessä on siis kahden vuoden lisääminen työuran kestoon - päätös, joka valtiovarainministeri Kataisen mukaan ei syntynyt "yhdessä yössä". Nyt suuret, aiemmin myös mahtavat, keskusjärjestöt kokoontuvat Finlandia-talolle "kapinakokoukseen", jonka tavoitteena on Akavan puheenjohtaja Matti Viljasen mukaan kartoittaa palkansaajien tahtotila sen suhteen, millaista yhteiskuntavastuuta keskusjärjestöt alkavat peräänkuuluttaa. Olen samaa mieltä Viljasen kanssa siitä, että tämänlaajuisesta muutoksesta olisi pitänyt istua neuvottelupöytien ääreen. Varsinkin siksi, että tällaisen irtioton jälkeen yhteistyön ei välttämättä voi odottaa olevan yhtä kitkatonta kuin ennen.

Turun Sanomien mukaan eläkepäivät siirtyvät odotettua kauemmaksi 860 000 vuosina 1948-1959 syntyneiltä suomalaisilta. Sanalla sanoen siis siltä sotien jälkeiseltä ikäluokalta, joka on onnistunut hoitamaan itselleen muuten tässä yhteiskunnassa varsin makoisat oltavat. Heidän eläkkeitään ei sentään höylää niin sanotun odotetun eliniän vähennys - käytännössä siis, mitä vanhemmaksi ikäluokan odotetaan elävän keskimäärin, sitä vähemmän eläkettä jää käteen palkasta. Ja eläkeikää ehditään nostaa vielä tämänkin jälkeen. Itse olenkin koko huimien työvuosieni aikana heittänyt läppää siitä, miten minun ikäluokkani tulee jäämään eläkkeelle 70-vuotiaana, jos silloinkaan. Näyttää siltä, että pikkuhiljaa ollaankin liikkumassa tuota maagista 70 ikävuoden rajaa kohti. (Luojalle kiitos muuten siitä, että aloitin jo eläkettä varten säästämisen, niin ei tarvitse palata opiskelijan arkeen enää 7-kymppisenä!)

No mutta vitsit vitsinä! Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään muutamalla vuodella laajennettua työikää vastaan. Toivon kuitenkin, että muistettaisiin se, ettei tässä muutoksessa ole kyse ainoastaan ikärajojen uudelleenmuotoilusta. Olisi hyvä muistaa, mitä tällaiset muutokset tarkoittavat käytännössä esimerkiksi työelämän suhteen. Alle 40-vuotiailta ei voida odottaa samanlaista tappotahtia duunipaikoissa kuin tähän asti, sillä heidän täytyy myöskin jaksaa työelämässä pidempään kuin aiemmin. Perheen, vapaa-ajan ja työelämän yhteensovittamisen helpottamista tulee jatkaa edelleen. Puhumattakaan siitä, että työpaikoilla tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota ikärasismiin ja työpaikkakiusaamiseen, sillä näistäkään ongelmista ei ole vielä päästy.

Itse olisin kannattanut nykyisen järjestelmän seuraamista pidemmälle, sillä eläkeuudistuksesta ei ole kuin nelisen vuotta aikaa. Tuolloin - nyt jo eläkkellä olevan, heh heh - tohtori Kari Puron johtaman työryhmän työskentelyn pohjalta tehtiin uudistus, jossa ihmisille annettiin mahdollisuus jäädä 63 ja 68 vuoden välillä joustavasti eläkkeelle haluamanaan ajankohtana. Porkkanana on järjestely, jossa vuosittain karttuva eläkkeen määrä nousee sitä enemmän mitä kauemmin on töissä. Jo aiemmin mainitsemani, niin sanotun elinaikakertoimen aiheuttaman pienennyksen saa korvattua työskentelemällä pidempään. Tämä uudistus jo itsessään Puron mukaan vaikutti dramaattisesti tosiasiallisen eläkeiän nousuun, joten Vanhasen hallituksen haikailemiin muutoksiin päästiin osittain jo edellisen uudistuksen myötä. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta ehkä tämän uudistuksen tuloksia olisi pitänyt katsoa hieman pidemmälle kuin vain neljä vuotta eteenpäin...

Love, Sini