Kritiikkiä indeed.

Kuten kaikki minut tuntevat hyvin tietävät, kannatan aina avointa keskustelua, joka saa tarvittaessa olla kriittistäkin. Olen siten myös samaa mieltä Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Kataisen kanssa siitä, että maahanmuutosta ja siihen liittyvistä ongelmistakin on saatava puhua kriittisesti ilman, että leimautuu välittömästi rasistiksi. Ongelmia Suomessa aiheuttavat joskus kaikki ihmisryhmät, eikä miltään ryhmältä nähdäkseni voida esimerkiksi väkivaltaista käytöstä tai muunlaisen rikoksen tekemistä hyväksyä tai katsoa läpi sormien. Samalla olen kuitenkin huolissani, että "kriittisyys" on juuri se sana, jonka taakse osittain ksenofobiset ja ainoastaan maahanmuuton ongelmia seinille maalailevat "keskustelijat" piiloutuvat. After all, nythän meillä on lupa olla kriittinen.

Suomalaista maahanmuuttokeskustelua vaivaa mielestäni aito tiedonpuute. Suurin osa ei esimerkiksi tiedä, millaisin keinoin Suomeen muualta maailmasta tulevia pyritään integroimaan ja miten kauan tuo prosessi keskimäärin kestää. Koska Suomessa maahanmuutto on nykyisessä laajuudessaan varsin tuore ilmiö, muuttuviin katukuviin reagoidaan helposti ylilyönnein. Suomalainen media tiedottaa todennäköisemmin ulkomaalaissyntyisestä raiskaajasta tai pahoinpitelijästä kuin vastaavanlaisesta kantaväestön edustajasta. Kun puhutaan maahanmuuttajista, jokaisen ensimmäinen mielikuva on tummaihoisempi, juuri tietyistä maanosista Suomeen tullut ihminen. Fakta on kuitenkin se, että myös Saksasta Suomeen muuttava on maahanmuuttaja. Jokainen suomalainen, joka muuttaa ulkomaille, on maahanmuuttaja. Jokainen erinäköinen ihminen ei myöskään ole tullut tähän maahan muualta, vaan on syntynyt suomalaisessa sairaalassa.

Vaikka minun ideologiaani kuuluu ajatus siitä, että kukin täällä tekee oman onnensa ja menestyksensä, on silti myös niin, että suomalaisilla - niin kansalla kuin poliittisilla päättäjillä - on omaan napaan katsomista silloin, kun maahanmuuttajien integroiminen osaksi yhteiskuntaamme ei täysin onnistu. Maahanmuuttajien työllistyminen maassamme on hämmentävän vaikeaa, ellei kyseessä sitten ole työpaikat, joita me emme itse halua täyttää. Irakilainen lääkäri laitetaan siivoamaan koulun lattioita, vaikka hän voisi ammattitaidoltaan olla suomalaissyntyisen lääkärin veroinen. Puhutaan kielimuurista, joka varmasti eittämättä on yksi tekijä, mutta Suomessa tätä ongelmaa ei mielestäni pyritä kovinkaan aktiivisesti ratkaisemaan. Kun aikuiset miehet ja naiset laitetaan istumaan luokkaan ja keskustelemaan keskenään säästä tai ruokatarvikkeista, unohdetaan kokonaan ammattisanasto, mikä on avainasemassa silloin, kun pyritään työllistymään. Yrityksiä pitäisikin nähdäkseni tukea maahanmuuttajien työllistämisessä esimerkiksi erillisin taloudellisin avustuksin, jotka voitaisiin käyttää yrityksen sisällä tapahtuvaan kielenopetukseen. Paras tapa kielenkin oppimiseen on vanha kunnon tekeminen ja kokeminen, mutta tätä aspektia ei maahanmuuttajien kielikursseilla oteta lainkaan huomioon - ainakaan sellaisen läpikäyneen, Nigeriasta Suomeen muuttaneen mielestä.

Totuus on se, että maahanmuuttoa emme voi estää. Suomi ei sitä paitsi tässä mielessä edes ole yksi niistä maista, joissa maahanmuuton ongelmat olisivat paisumassa hallitsemattomiksi - verrataanpa tilannetta vaikka Maltaan tai Ranskaan! Sen sijaan, että puhuisimme maahanmuuttajista "niinä" sävyyn "mitä niille tehdään", meidän pitäisi ottaa heidät mukaan tähän keskusteluun. Loppujen lopuksi on kuitenkin niin, että harva meistä sinisilmäisistä ja vaaleatukkaisista tietää, millaista on kuulua yhteiskunnassa marginaaliin, johon ainoastaan kohdistetaan toimia, mutta jolla ei ole rajattomasti mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kohteluunsa.

Love, Sini