Häpeällistä. Niin häpeällistä.

Emmi kirjoitti blogissaan, miten hän on taantunut yläkouluikäiseksi jälleen. Mä en ole sentään aloittanut suomirapin kuuntelua...öö...koskaan, mutta olen alistunut ryhmäpaineelle. Facebookissa on nykyään mitä ihmeellisimpiä kiertokirjeitä, joista on tullut loistava lisä naamakirjan muuhun sosiaalipornoa muistuttavaan sisältöön. Sen lisäksi, että Facebookissa voi vertailla ihmisiä ("Kummalla on paremmat hiukset? Aki Ahosella vai Jaakko Karankoskella?" "Kumman kanssa menisit mieluummin naimisiin? Esimiehesi A:n vai esimiehesi B:n?"), siellä voi nyt myös kertoa omasta elämästään aitoon narsistiseen tapaan leikin varjolla. Saat muut myös kehumaan itseäsi taggaamalla heidät tekstiisi, jossa kyselet kysymyksiä, kuten: "Mikä on paras luonteenpiirteeni?" tai "Uskaltaisitko halata minua?" Ehdottoman erinomaista itsetunnon kohotusta!

Love, Sini

p.s. Pliis! Vastatkaa kaikki siihen kyselyyn! Se olis tosi tärkeetä! Thanx!

Isoveli valvoo Keravalla

Helsingin Sanomien internetsivuilla uutisoidaan, miten Keravalla kaikissa kouluissa ala-asteelta lukioon valvotaan opiskelijoiden internetin käyttöä reaaliaikaisesti. Käytännössä tämä mahdollistaa ulkopuoliselle valvojalle esimerkiksi opiskelijoiden henkilökohtaisten sähköpostien lukemisen. Tietosuojavaltuutettu Aarnio pitää Keravan käytäntöä vakavana ongelmana, sillä jo internetin selailu kuuluu viestintäsalaisuuden piiriin. Tietenkään näin ei saisi sanoa, mutta minulle tämä tapaus huutaa rikosta, ja välittämättä siitä, että Keravan lukion rehtori Pertti Tuomi kyllä puolustaa käytäntöä, odotan innolla ensimmäistä viranomaisille tehtyä valitusta asiasta.

Käsittämätöntä on, että tätä käytäntöä puolustellaan turvallisuuden ylläpitämisellä. Pelätään, että koulun koneita käytetään vääriin tarkoituksiin - kuten sähköpostin lukeminen rehtori Tuomen mielestä ilmeisesti on, sillä hän ei näe sähköpostinsa tarkistamiselle mitään aihetta koulupäivän aikana. Hienoa, että rehtori Tuomi tietää, mihin toimiin lukion opiskelijoiden - usein jo täysi-ikäisten sellaisten - päivissä on aihetta ja mihin ei. Muistan, että Kuopiossa joidenkin internetsivujen käyttö oli mahdollisesti estetty. Lisäksi meillä oli lukiossa käytössämme henkilökohtaiset tunnukset, joten jos joku teki koneilla puhdasta pahuutta, se saatiin usein jäljitettyä ja siten rangaistuksen piiriin. Koska on olemassa mahdollisuus kevyempiin turvallisuustoimiin, en näe Keravan käytännölle mitään järkevää syytä. (Ja ei, rehtori Tuomi. Se, että koneet ovat koulun omaisuutta, ei ole riittävän hyvä syy. Koulun omaisuutta ne koneet olivat Kuopion Lyseon lukiossakin.)

Oppilaitosten tehtävä on nyky-yhteiskunnassa nähdäkseni ohjata lapset ja nuoret kriittisen tiedonhaun pariin. Kouluissa, etenkin lukioissa, nuorille tulisi opettaa, mikä viestintäsalaisuus on, mitä sen piiriin kuuluu ja miten omia oikeuksiaan voisi suojata sen sijaan, että koulut itse rikkovat sitä. Erinäisten tragedioiden jälkeen internetistä on tehty paha paikka, jossa ainoastaan sosiaalisesti heikot tai syrjäytyneet viettävät aikaansa sen sijaan, että enemmän kuin koskaan ennen, internetin ansiosta meillä on käytössämme huima määrä tietoa. Ongelma tuleekin vastaan siinä, mitä sillä tiedolla tehdään, ja juuri siihen opiskelijoita tulisi ohjata. Tällainen käsittämätön hätävarjelun liioittelu alkaa mennä useilta osin jo täysin yli hilseen. Paitsi rehtori Tuomen hilseen, joka vakuuttaa meidät kaikki sanomalla: "Järjestelmä on toiminut meillä hyvin." Sure, sure.

Love, Sini

Ennaltaehkäisemistä, alright!

Helsingin Sanomien mukaan tuhannet suomalaiset sairastavat diabetesta tietämättään. Tämä kävi ilmi aikuistyypin diabeteksen ehkäisyhankkeessa, jossa saatiin taas aikaiseksi mullistavia tuloksia, kuten että elintapojen muuttaminen terveellisemmiksi ehkäisee toisen tyypin diabetesta ja että Suomesta löytyy tälläkin hetkellä 20 000 aikuista, jotka kuuluvat sairauden riskiryhmään. Peruspalveluministeri Risikko haluaisi muuttaa kuntien valtionosuudet sellaisiksi, että ne kannustaisivat ennaltaehkäisevään työhön.

Lähtökohtaisesti olen jo pidempään ollut sitä mieltä, että mikäli toistuvista kehotuksista huolimatta ihminen ei itse saa käännettyä elämänsä suuntaa terveellisemmäksi, ei yhteiskunnan tarvitse varsinaisesti syöttää lusikalla ketään. Yhteiskunnan tulisi mielestäni tarjota puitteet ja riittävät tukirakenteet sille, että elämänmuutos ylipäätään on mahdollinen - lähtien esimerkiksi ravitsemusterapeuteista muutaman kuukauden seurantaan jo ennen kuin ylipainoa on vaarallisen paljon. Kysymys kuuluukin, että mikäli yksilö tietää toimintansa riskeistä, kuuluuko yhteiskunnan kustantaa esimerkiksi diabeteslääkkeitä tilanteissa, jossa oma toiminta johtaa sairastumiseen? Hankalaksi tämän kysymyksen tekee rajanveto. Jos diabeetikoiden lääkkeitä ei makseta, huolehditaanko keuhkosyöpää sairastavista tupakoitsijoista julkisen terveydenhuollon puolella ollenkaan? Entä alkoholistit?

Terveiden elämäntapojen omaksuminen lähtee lapsuudesta. Koululiikunnasta, kodin ruokailutottumuksista ja asenteesta esimerkiksi urheilu- ja kulttuuriharrastuksiin, jotka suojaavat lasta myös teini-iässä ikäviltä tavoilta, kuten ylenmääräiseltä päihteidenkäytöltä, saadaan eväät terveelliseen elämään. Miksei koululiikuntaa kehitettäisi vähemmän suorituskeskeiseen suuntaan? Miksei alakoulujen välitunneilla ole organisoitua urheilua tai muuta liikunnallista puuhaamista? Itse muistan kaikkein lannistavimmiksi liikuntakokemuksiksi yleisurheilukisat, liikunnan numeroarvioinnin ja jatkuvan parhausjärjestykseen asettelun esimerkiksi joukkuevalintojen kautta. Kiitos koululiikunnan en tule enää koskaan koskemaan suksiin tai luistimiin. Vasta nyttemmin, jo yli 20-vuotiaana olen löytänyt urheilun edes jossain muodossa.

Ehkä kannustavuutta ei pitäisikään siirtää kuntien hoidettavaksi, vaan kotien? Miksei lasten liikuntaharrastuksista koituvia - toisinaan todella huomattavia! - kuluja voisi vähentää tiettyyn pisteeseen asti verotuksesta? Tai jos kannustaminen annetaankin niiden ihmisten tehtäväksi, joilla on sananvaltaa useiden suomalaisten käyttäytymiseen - nimittäin lääkäreiden? Englannissa lääkäreillä on käytössään bonusjärjestelmä, jossa jokainen tupakoinnin lopettanut tai merkittävästi laihduttanut potilas näkyy lääkärien palkassa. Silloin jokaisella lääkärillä olisi henkilökohtainen kannustin todella vaikuttaa potilaidensa elämäntapoihin.

Suomessa on etsittävä terveysongelmiin uusia ja innovatiivisia ratkaisuja, sillä meillä on käsissämme kansanterveydellinen ja -taloudellinen aikapommi. Luulisi, että toistemme terveydentila kiinnostaisi meitä kaikkia, koska loppujen lopuksi sinunkin sairastumisesi kulujen kattamiseen osallistuu toisinaan raivostuttavankin kovaääninen ja ärsyttävä naapurisi. Ja päinvastoin.

Love, Sini

p.s. Kovasti muuten löytyy ihmisiä, jotka haluaisivat muuttaa kuntien valtionosuusjärjestelmän keppi-ja-porkkana-kaltaiseksi järjestelmäksi, jossa kuntien päättäjien älykkyydestä ja kyvystä tehdä hyviä päätöksiä riippuisi se, millaisia määriä valtionosuuksia kuntalaisten peruspalveluihin saisi. Lapin Kokoomusnuoret esittivät ontuvassa kannanotossaan, että "kuntien toimintamalleja taloutensa suhteen tulee ohjata (valtionosuusjärjestelmän kautta) suuntaan, jossa kunta luo mahdollisimman hyvät edellytykset yritysten menestymiselle ja näin syntyvien työpaikkojen kautta turvaa verotulonsa". Käytännössä siis tämän ehdotuksen mukaan kunnat, joiden alueella toimii yrityksiä, saisivat valtiolta palkkiorahaa. Mitä tapahtui ajatukselle siitä, että etelästä ja lännestä siirretään rahaa itään ja pohjoiseen, jotta nuo alueet eivät täysin autioituisi? Nähdäkseni kuntien päättäjien ja virkamiesten pitäisi sitä paitsi tässä taloudellisessa tilanteessa ihan omin pikku kätösin herätä pohtimaan kuntiensa taloudellista rakennetta ihan ilman valtion painostustakin. Kuntien palvelurakenteiden uudistus lähtee kunnista itsestään eikä loputtomasti valtion puuttumista viilaamalla. Mutta se on jo täysin uuden saarnan aihe.

Bristol Palin ei suosittele

Otsikoinnin huippua Helsingin Sanomien verkkosivuilla: "Palinin tytär ei suosittele teiniraskautta". Olen syvästi nyt pahoillani tästä, koska olin tässä juuri soittamassa kaikille alaikäisille serkkutytöilleni, että mitäs jos tässä taloustaantumassa lisääntyisitte, kun ette kuitenkaan saa töitä.

Bristol Palin aiheutti äitinsä vaalikampanjan aikana pienehkön kohun tultuaan raskaaksi samoihin aikoihin, kun mamma juoksi vaalipaneelista toiseen suosittelemassa pidättyväisyyttä parhaana mahdollisena ehkäisykeinona. Palin Jr. sentään totesi Fox-uutiskanavan haastattelussa, ettei pidättyväisyys välttämättä ole kaikkein paras vaihtoehto. Bristol ei tosiaan suosittele äitiyttä teinitytöille, mutta kertoo kuitenkin äitiyden olevan palkitsevaa. Kun hän kertoo pitävänsä äitiydestä ja haastattelija pyytää tarkentamaan, Bristol vastaa kuuliaisesti, että: "Just like seeing him smile and stuff...it's awesome!" Haastattelun (and stuff) voi käydä kokonaisuudessaan katsomassa täältä. Or something like that. Awesome.

Minua on huvittanut jo pitkään Yhdysvalloissa valloillaan oleva käsitys siitä, miten pidättyväisyydestä puhuminen ja sen korostaminen suojelisi teiniraskauksilta ja sukupuolitaudeilta, sillä tietenkään teini-ikäiset eivät harrasta seksiä, jos sitä ei suositella tai jos sen sanotaan olevan syntiä. Samaan aikaan kuitenkin teiniraskaudet ja sukupuolitaudit lisääntyvät Yhdysvalloissakin jatkuvasti. Luulisi tuon niin monella tavalla etunenässä olevan kansakunnan ymmärtävän, mikä on kansantaloudellisesti ja -terveydellisesti järkevää toimintaa. Itse ainakin koen hyväksi, että koulussa keskustelun ehkäisystä alettua tuossa viidennen luokan tienoilla, se ei ottanut loppuakseen ennen lukiota. Meille on tehty hyvin selväksi, mikä on riittävää suojautumista ja mikä ei. Luojalle kiitos myöskin äidistäni, joka on näistä asioista aina suurella avoimuudella puhunut. (Ilmeisesti vähän liiankin suurella avoimuudella, kun tyttären juttuja kuuntelee...)

Vaikka mähän voisin tehdä pienen sosiaalisen kokeen mun tulevilla lapsillani. Puolelle niistä puhun ainoastaan pidättyväisyydestä (you don't think I can do it?!) ja puolelle kaikista järkevistä ehkäisykeinoista. Sitten pidän käsiä ristissä ja odotan. Ei. Hetkinen. Ei tämä ehkä onnistu, koska suomalaisten lasten koulussa tapahtuvaa seksuaalikasvatusta ei ole suunnittelemassa joukko idiootteja.

Love, Sini

Matti Ihmemaassa

Helsingin Sanomat tekee juttusarjaa, jossa kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat pääsevät visioimaan vuotta 2019. Ensimmäisenä kierroksen on aloittanut Matti Vanhanen, ja Matin teksti onkin aikamoista visiointia. Vanhasen mukaan vuonna 2019 hän istuu neljättä kauttaan pääministerinä (Keskustan kannatus on hänen mukaansa silloin hieman alle 25 prosenttia...), puolueet erottuvat enemmän toisistaan, Suomi ei edelleenkään ole liittynyt Natoon, valtion ohjailu kasvaa, eikä kuntarajoja enää käytännössä ole. Tässä siis lueteltuna ainoastaan muutama tulevaisuudenkuva.

Minua tämä Vanhasen haaveilu muistuttaa lähinnä 1950-luvun tieteiselokuvista, joissa vuonna 2000 autot lentävät, ihmiset saavat ravintonsa pienistä pillereistä ja robotit hoitavat kaikki kotityöt. Eniten minua hämmästyttää Matin näkemys omasta asemastaan valtion johtomiehenä, vaikka hän ei nykyisellä johtamisellaan onnistu nostamaan puoluettaan alati upottavammasta suosta. Puhumattakaan siitä, että hän olisi onnistunut koko taloustaantuman tai ylipäätään toisen hallituskautensa aikana tuomaan ainoatakaan originellia ajatusta keskusteluun. Jos hänen toimintansa jatkuu yhtä selkärangattomana, olisi minusta silkkaa typeryyttä keskustalaisilta roikottaa häntä johtajanaan. Toki voi myös olla, että vuoteen 2019 mennessä Matti on onnistunut kehittämään itselleen mielipiteitä ja johtajuustaitoja, mutta sitä tämä juttusarja ei meille kerro.

Huomenna haaveiluvuorossa on Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, mutta todellista viihdearvoa uskon olevan Jutta Urpilaisen utopialla. Huipulle tulee tunkua, kun toinen uppoava puolue uskoo myös hoitavansa pääministerin salkkua vuonna 2019. Suosittelen seuraamaan haastattelusarjan loppuun asti!

Love, Sini

p.s. Mutta eihän tälläkään tietenkään ole mitään väliä, sillä maailma lakkaa olemasta vuonna 2012. Remember?

Kaikkea vaaleanpunaista ja ihanaa

Minä en usko ystävänpäivään. Se on yksi päivä vuodessa, jolloin kaupat keksivät noin viikon ajan rahastaa sillä, että ystävyyksiä alkaa, on ja päättyy. Tietenkin käytän häikäilemättä hyväkseni kaikki "kaksi yhden hinnalla!"- ja "kaverille kanssa!"-tarjoukset kuten kaikki muutkin, mutta minulla on tapana muistaa ystävieni olemassaolo muutenkin.

Olen viimeisen viikon aikana pohtinut ystävyyttä aika tavalla. Minulle ystävät ovat niitä ihmisiä, jotka etuoikeutetun asemansa vuoksi näkevät kaikki olemassaolevat tunneskaalani, eivätkä silti juokse karkuun. Ystävyys on parhaimmillaan parisuhteista aidoin, jossa ei tarvitse missään nimessä sietää mitä tahansa, mutta jonka huonojen hetkien tiedetään kuuluvan pakettiin.

Minulla on erilaisia ystäviä. Joidenkin kanssa olen lähes päivittäin yhteydessä. Kerron pakkomielteestäni Kevin McKiddiin, keskustelen miehistä, elämästä, politiikasta tai pyydän apua suklaakriisissä. Joidenkin kanssa en näe tai soittele useitakaan kertoja vuodessa, mutta jokainen tapaaminen on sitäkin erityisempi. Jokainen tapaaminen alkaa siitä, mihin se viimeksi päättyi, eivätkä viikot tai kuukaudet tule väliin. Arvostan ihan jokaista ystävääni ja olen heistä kiitollinen, vaikka sitä ei aina arjessa muista.

Niin että vaikka en uskokaan ystävänpäivään, muistan tänään lämmöllä niitä, jotka tietävät olevansa elämässäni niitä, jotka huomaavat kyllä rikkinäisen aitani, mutta ihailevat mieluummin puutarhaani. (Ja ei. Viimeinen ei ollut viittaus muuan tekstiviestiin.)

With lots of love, Sini

Näinkö täällä Suville aina käy?

Ministeri Suvi Lindén kuuluu ehdottomasti niihin naisiin, joiden pitäisi joskus harkita suun kiinni pitämistä. Lindén kommentoi tänään Aamulehdessä, että tietoturvasyistä yritys voi pyytää työntekijäänsä vaikka heittämään vaatteensa pois päivän päätteeksi, jos siltä tuntuu. Tämä on luonnollisesti herättänyt närää jopa niin, että Helsingin Sanomat olivat kaivaneet professorisihmisen kommentoimaan kohua. Ei lienee tullut yllätyksenä kenellekään, että ainoastaan viranomaiset voivat pyytää ihmisiä riisuuntumaan.

Lindén on koko ministeriuransa (sekä tämän että lyhyen edellisen) aikana saanut aikaiseksi hämmentävän vähän asioita, mutta sitäkin enemmän melua. Vuonna 2002, hänen yrittäessään ministerin tehtävien hoitamista ensimmäistä kerran kulttuuriministerin paikalla, hän sai huomautuksen oikeuskanslerilta päättämästään avustuksesta Oulun Golf Oy:lle. Oli nimittäin niin, että Lindén sukulaisineen oli kyseisen osakeyhtiön osakkaita. Kohun aikana ministeri erosikin tehtävästään. Tällä kertaa tuskin samanlaista lopputulosta (ainakaan tästä tapauksesta) seuraa.

Tavallaan Lindénin ehdotus sisältää kyllä ajatuksen, jota mielelläni alan toteuttaa johtamassani työyhteisössä sinä päivänä, kun työhuoneet ovat täyttyneet kuumaakin kuumemmista mieshenkilöistä. Siis ei millään pahalla, Eeva ja Emmi.

Love, Sini

Ei ymmärrystä?

Helsingin Sanomat kirjoitti eilen, miten kyselyn mukaan vain noin 48 prosenttia suomalaisista aikoo varmasti äänestää kesäkuisissa eurovaaleissa. Keskustelun Hesarin nettisivuilla aloittanut totesi, että tulos on hyvä ja että ainoastaan niiden pitäisi äänestää ja tehdä päätöksiä, jotka asioista jotain ymmärtävät. Itse olen muun muassa perhe- ja ystäväpiirissäni huomannut, että eniten näistä asioista on sanottavaa juuri niillä, joilla ei ole Euroopan unionin päätöksenteosta, vaikuttamistavoista ja vaikutuksista suomalaisten arkeen pienintäkään havaintoa.

Suomalaisilta tuntuu muutenkin menevän täysin ohi se, missä vaaleissa on tärkeää äänestää ja missä ei. Presidentinvaalit kiinnostavat kaikkia siksi, että kyseessä on Suomea edustava ja maan näkyvin henkilö, mutta jolla ei loppujen lopuksi oli lähellekään niin paljon valtaa kuin vaikkapa kansanedustajilla tai kuntapäättäjillä on ihmisten arkeen. Tämän lisäksi käsitys siitä, että lait saatetaan päättää kyllä eduskunnassa, mutta paikalliset päättäjät ovat vallankahvassa silloin, kun puhutaan panostuksista kouluruokaan, laitoshuoltoon ja nuorten mielenterveyspalveluihin, on kadoksissa kokonaan. Silti kuntavaalit kiinnostavat sekä ihmisiä että mediaa huomattavasti vähemmän kuin muut vaalit. Onko nyt niin, että päätöksenteon eri tasojen tehtäviä ja tärkeyttä ei ymmärretä? Eurovaaleissakin ihmisiltä tuntuu menevän täysin ohi esimerkiksi se fakta, että yhä useammin lainsäädäntöä meille tulee Euroopan unionin tasolta, jolloin tämän maan kansalaisille pitäisi olla enemmän kuin tärkeää, ketkä meitä Brysselissa ja Strasbourgissa edustavat. Minusta sen, että 48 prosenttia suomalaisista aikoo varmasti olla mukana päättämässä suomalaisista mepeistä, ei pitäisi riittää meille kenellekään.

Sinänsä se, että äänestysaktiivisuus ei nouse sataan tai lähellekään sitä, ei välttämättä tarkoita demokratian kriisiä tai muutakaan dramaattista. Se voi olla myös merkki siitä, että suomalaiset kokevat asioiden olevan niin hyvin, etteivät he koe tarvetta vaikuttaa niihin. Epäilen tätä kuitenkin suuresti. Äänestämättä jättäminen saattaa myös olla itsessään tyytymätön kannanotto nykyiseen tapaan tehdä politiikkaa, mutta sangen tehoton sellainen. Luulen, että pääsyy siihen, että ei äänestetä, on ymmärryksen ja kiinnostuksen puute. Nähtäväksi jää, mikä kansalaisjärjestöjen ja ehdokkaiden lääke tähän on. Jos sellaista ylipäätään löytyy.

Love, Sini

Syitä hankkia mies, osa 382

Sydän hakkasi. Kädet hikosivat. Saatoin kiljahtaa, nousin seisomaan sohvalla. Käyttäydyin naisellisemmin kuin olen käyttäytynyt koko 22-vuotisen elämäni aikana. Kyllä, ystävät. Puhun hämähäkistä.

Valehtelematta suurin huonehämähäkki, jonka mä olen koskaan nähnyt, käveli huoneen poikki suoraan sohvan alle. Heitin sitä Kelan papereilla (kyllä, niillä tämänpäiväisillä) ja se lähti juoksemaan kohti nurkkaa, missä se nyt on vihreän lasin alla. Tämä on toisinto puolentoista vuoden takaisesta ampiaiskohtauksesta, kun en uskaltanut edes yrittää tappaa ampiaista, vaan vangitsin sen lasin alle. Sitten vaan odotin sen kuolemaa. Jos taloudessani asuisi mies, minun ei tarvitsisi edes miettiä näitä, vaan voisin huutaa, että: "Petteri/Hannu/Lasse/miehennimi! Olohuoneessa on hämähäkki! Toimi!"

Toivottavasti tuo hämähäkki kuolee pian. Se on todella ällö. Ja toivottavasti sillä ei ole täällä perhettä tai kavereita. Damn! Jälleen yksi syy lisää pelätä yksin nukkumista.

Love, Sini

Greetings from Kela!

Aamu on alkanut oikein loistavasti. Sen lisäksi, että arvostelukykyni on ilmeisen selvästi lähtenyt eilisen päivän aikana kävelemään, Kela muisti minua kirjeellään. Vuonna 2007, kun olen aloittanut työni Helsingissä ja silloin asianmukaisesti peruuttanut kaikki syksyn opintotuet, olen kuitenkin onnistunut nostamaan opintotukea liikaa. Tarkalleen 1367,31 euroa liikaa. Siihen kun laitetaan päälle lainmukainen 15 prosentin korotus, on Kelalla minulta saamisia yhteensä 1572,40 euroa. Splendid!

Keskustelin ystävällisen Kela-neidin kanssa, ja hän kysyi, miksen ollut vapaaehtoisesti palauttanut opintotukiani. Niin, miksen? Lähinnä kai kysymys kuuluu, että mistä olisin tuon 1371,31 euroa silloin maksanut? Siinä se onkin. Opintotuki kattaa etenkin suurissa kaupungeissa juuri ja juuri asumiskulut, tai vaihtoehtoisesti opiskelija jää vielä tuenkin jälkeen miinukselle. Ja nyt puhutaan pelkästä vuokrasta. Tämän lisäksi olisi syytä syödäkin jotain, tai muuten valmistuminen saattaa jäädä haaveeksi. Uskon, että suuri osa opiskelijoista tekee töitä kattaakseen ihan normaaliin elämään uppoavia kulujaan, enkä voi ymmärtää tällaista rankaisevaa asennetta työntekoa kohtaan. Samalla tavalla olen kuitenkin maksanut veroja tuloistani kuin kaikki muutkin - vuonna 2007 tarkalleen 2124,57 euroa.

Huutavin vääryys, mikä suomalaisesta yhteiskunnasta nähdäkseni löytyy, on se, että elämäntapatyöttömistä ja työkyvyttömyytensä itse aiheuttaneista pidetään täällä parempaa huolta kuin niistä, jotka opiskelevat tehdäkseen itsestään ammattilaisia - jonkun on huomennakin maksettava veroja edellä mainittujen ryhmien elämisen kustantamiseksi! Yksin asuvan ihmisen toimeentulotuki on 417,45 euroa kuukaudessa sen lisäksi, että hänen vuokransa katetaan kokonaan verotuloista. Opiskelijan opintoraha on 298 euroa ja asumislisä enintään 201,60 euroa välittämättä vuokran suuruudesta. Opiskelijaa tuetaan siis huimat 499,60 euroa, josta jää verojen jälkeen (kyllä, opiskelijat maksavat tuestaan veroja) käteen 449,64 euroa kuukaudessa. Tämän päälle on lupa tienata 650 euroa kuukaudessa ennen kuin opintotukea rokotetaan. Enemmänkin toki saa tienata, mutta sen jälkeen on turha Kelalta pyytää enää mitään. Tämä johtaa usein siihen, että tulojaan tarkasti laskevat kieltäytyvät loppuvuoden puolella lyhyistä pätkätöistä, sijaisuuksista ja sivutoimista. Ei kannata tehdä töitä, elleivät tulot ole niin suuret, että niillä saa katettua tuon 449,64 euron aukon sen jälkeen, kun ei ole tulojensa takia enää oikeutettu saamaan opintotukea.

Huvittavaa (nauran tälle ihan just, varmaan huomenna) tässä on se, että jos vapaan tulon määrä olisi minulle laskettu tämän vuoden tulorajoilla, olisin jäänyt Kelalle velkaa reilut sata euroa. Reilut sata euroa, kun nyt se summa on noin 15-kertainen. Kai pitäisi olla tyytyväinen, että nyt minulle on ihan sallittua tienata 145 euroa enemmän kuukaudessa kuin tuolloin vuonna 2007. Toivon kuitenkin, että minun lasten ei tarvitse tulojaan tarkkaan laskeskella, kun he aloittavat korkeakouluopintonsa. Tulorajat pitäisi opintotuen kohdalta poistaa kokonaan. Onhan kuitenkin niin, Tuomas Nurmelaa lainatakseni, että työn tekemisen täytyy aina olla sen arvoista.

Love, Sini

25 asiaa - all about me!

Facebookissa pyörii seuraava ketjukirje, jonka säännöt ovat seuraavat:

"Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi merkitse 25 ystävääsi. Sinun täytyy merkitä henkilö, joka merkitsi sinut. Jos minä merkitsin sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän."

Anna oli merkinnyt minut, joten tässä tulee:

1. Olen hämmentävän hyvä tilastotieteessä, vaikka kaikki (minä itse mukaan luettuna) pitävätkin minua matemaattisesti täysin lahjattomana.
2. Minulla on 7-vuotias kummityttö, Rosa, jota rakastan enemmän kuin elämää.
3. Puhun puhelimessa useita tunteja päivittäin.
4. Olen tällä hetkellä ihastunut. Iih.
5. En pidä keltakultaisista koruista. Äiti on jo luovuttanut niiden suhteen.
6. Luen mieluummin omia kuin kirjaston kirjoja. Psykologian tenttikirjasto löytyy täältä!
7. Olen aina halunnut isoveljen. Too late now.
8. Puolustan vimmatusti homoseksuaalien oikeuksia. Olen joutunut siitä joskus ongelmiinkin.
9. Rakastan hymykuoppia.
10. Minulla on fiksaatio pitkähiuksisiin miehiin.
11. En osaa luistella.
12. Olen onneton pyöräilijä - minulla on edelleen arpia toissakesäisiltä pyöräilyreissuilta.
13. Pidän suunnattomasti hömppäsarjoista (Gilmore girls, Grey's Anatomy, ER...)
14. Haaveilen lääkärimiehestä. Silloin minun ei tarvitsisi enää herättää ystäviäni keskellä yötä keskustelemaan suusyövästä.
15. Olen todella lahjakas flirttailija.
16. Suurin osa parhaista ystävistäni on miehiä. Muutama poikkeus vahvistaa säännön.
17. Itken helposti katsellessani Walt Disneyn elokuvia.
18. En voi sietää yltiökonservatismia.
19. Uskon kaikkien ihmisryhmien väliseen tasa-arvoon.
20. Olen ujo uusissa sosiaalisissa tilanteissa.
21. Olen voittanut Kokoomuksen karaokelaulukilpailun.
22. Unelma-ammattini on sosiaali- ja terveys- tai opetusministeriön virkamies.
23. Kun kasvan isoksi, ostan asunnon Naantalista.
24. Minulle ei ole ongelma näyttää tunteitani. Hyviä tai huonoja.
25. Minulla on tapana puhua suoraan. Ymmärrän, että se ei ole aina hyvä asia.

Love, Sini

Oh behold!

Ihmeiden aika ei ole ohi. Jaakko Karankoski - henkinen äitini, elämäni rakkaus, iltojeni pinkki, strassein koristeltu valo - on opetellut käyttämään tietokonetta, vaikka keski-iän lähestyessä ja hiusten kadotessa se tuntuu muuttuvan yhä haasteellisemmaksi. Jaakko on nimittäin aloittanut blogin kirjoittamisen. Jos haluatte tutustua ihmiseen, jonka ansiosta (takia?) olen tällainen kuin nyt olen, niin käykää täältä etsimässä siihen vastauksia.

Jaakko: Mä rakastan sua.

Love, Sini

Alushousuja kehiin, siskot!

Luinpa Joonaksen blogia. (Hänen kehoituksestaan tietenkin. Enhän minä muuten. Mutta ihan kelpoa kamaa, suosittelen.) Joonas oli käynyt saarnaamassa (kuten Joonas aina tavoilleen uskollisena tekee) Kansion Eurooppa-akatemiassa, mistä hän oli selkeästi löytänyt veroisensa saarnaajaan, nimittäin Sandströmin Tompan. Tsekkailkaapa Joonaksen blogista löytyvä video. Jos olisin ollut läsnä, olisin varmaan heittänyt Tomppaa niin sanotusti kureliiveillä. Siinä hyvässä mielessä siis.

Love, Sini

Hetkinen...

Olen selkeästi herännyt tänään 1990-luvulle. Waldo's People on taas Hesarin mukaan huudossa. Euroviisuihin osallistutaan jälleen kansallisen myötähäpeän tunteen vallitessa (eiku hetkinen...sehän koskee ihan kaikkia vuosikymmeniä). Kaj kertoi statuksessaan purjehduskenkien toisesta tulemisesta. Kuorosodassa lauletaan Spice Girlsia ihan kuin se bändi olisi vielä olemassakin. Poliitikotkin alkavat puhua puolueidensa jäsenille ihka oikeasta lamasta. Ihan liikaa.

Mä menen nyt takaisin nukkumaan.

Love, Sini