Kaikkea vaaleanpunaista ja ihanaa

Minä en usko ystävänpäivään. Se on yksi päivä vuodessa, jolloin kaupat keksivät noin viikon ajan rahastaa sillä, että ystävyyksiä alkaa, on ja päättyy. Tietenkin käytän häikäilemättä hyväkseni kaikki "kaksi yhden hinnalla!"- ja "kaverille kanssa!"-tarjoukset kuten kaikki muutkin, mutta minulla on tapana muistaa ystävieni olemassaolo muutenkin.

Olen viimeisen viikon aikana pohtinut ystävyyttä aika tavalla. Minulle ystävät ovat niitä ihmisiä, jotka etuoikeutetun asemansa vuoksi näkevät kaikki olemassaolevat tunneskaalani, eivätkä silti juokse karkuun. Ystävyys on parhaimmillaan parisuhteista aidoin, jossa ei tarvitse missään nimessä sietää mitä tahansa, mutta jonka huonojen hetkien tiedetään kuuluvan pakettiin.

Minulla on erilaisia ystäviä. Joidenkin kanssa olen lähes päivittäin yhteydessä. Kerron pakkomielteestäni Kevin McKiddiin, keskustelen miehistä, elämästä, politiikasta tai pyydän apua suklaakriisissä. Joidenkin kanssa en näe tai soittele useitakaan kertoja vuodessa, mutta jokainen tapaaminen on sitäkin erityisempi. Jokainen tapaaminen alkaa siitä, mihin se viimeksi päättyi, eivätkä viikot tai kuukaudet tule väliin. Arvostan ihan jokaista ystävääni ja olen heistä kiitollinen, vaikka sitä ei aina arjessa muista.

Niin että vaikka en uskokaan ystävänpäivään, muistan tänään lämmöllä niitä, jotka tietävät olevansa elämässäni niitä, jotka huomaavat kyllä rikkinäisen aitani, mutta ihailevat mieluummin puutarhaani. (Ja ei. Viimeinen ei ollut viittaus muuan tekstiviestiin.)

With lots of love, Sini